Kaksikin uutta asiaa: lapsi alkeisryömii ja on seurankipeä. Siis "ryömii" eli pontevasti laittaa oikeassa rytmissä käsiä ja jalkoja liikkeelle, ja pääsee kääntymään tasossa. Ja kannattelee tuo jo päätäänkin hyvin. Tämän piti tapahtua vasta isommalla vauvalla.
Seurankipeys tuli huomattua, ensimmäistä kertaa muksu huusi ja rauhoittui kun joku tuli lähelle. Ilmiö ei ollut vielä kovin voimakas, mutta niin selvä ettei mene satunnaisvaihtelun piiriin. Täytyy selvitellä miten tuon helpoiten saa pöydän viereen että näkee kun aikuiset syövät.
Aamupäivällä oltiin kaupoilla ja muksu kantoliinassa. Oli sangen tyytyväinen oloonsa. Vaan sitten huusi kumminkin kotona ja rauhoittui vasta liinassa. Eli mitään liinapisteitä ei kyllä varastoon kerry. Harmi.
Liekö Kaija Koolla ollut montakin lasta, kun tuo niin hyvin osaa laulaa että "Niin kaunis on hiljaisuus..."?
Tänään lapsi on ollut hiljaa, tai siis suhteessa edellisiin päiviin ainakin. Välissä nukkuu, välissä on yksinään silmät auki ja välissä katselee aikuisia. Onko se sairas? Ei syö paljon, mutta kuumetta ei ole. Mutta miksi se hiljeni niinkuin poks-nyt, että eilen huomasin jonkin muuttuneen?
Jälkitarkastus oli. Laura on ehjä. Ovela tapa luoda vapaaehtoinen pakko: joku KELAn korvaus tulee vain, jos äiti käy jälkitarkastuksessa. Ja äitiysboksin saa jos käy neuvolassa, siinä on vastaava puolipakko.
Lomaa. Huomenna Ikaalisiin ja sitten äidin luo Honkajoelle.
Siivousta. Plääh. Minulla ja Lauralla on varsin erilaiset prioriteetit siivoukselle. Minusta sen edelle menevät ainakin juoma, ruoka, uni ja muu lepo. Ja yleensä myös kaikki hauskat asiat. Tänäänkin nukuin makeita päiväunia, mutta sitten piti ruveta imuroimaan.
"Kesälomareissu" takana. Ensin Lauran mummulla, joka onkin oikein perinteinen mummu. "Vooo-ooi mitä Olli-poika" jne hirmuisella innostuksella. Sitten äidilleni, joka sekin ihmetteli vähemmän innostuvaan tapaansa poikaa.
Oikeastaan mitään kauhean erikoista ei tapahtunutkaan. Vaan olipa ensimmäinen kerta, kun vauva oli yön poissa omasta kodista. Vauvan kanssa on paljon ensimmäisiä kertoja. Mukavasti tuo viihtyi autossa ja muutenkin on edelleen paljon hauskempi ja hiljaisempi.
Äh, nyt pitää taas käyttää liinaa että lapsi nukahtaa. On tilanne silti parempi kuin se oli viime viikolla. Vauva on aika tyytyväinen pitkään ihan vain vieressä maatessaan.
Nyt ei ole enää syksyinen olo. Maalla oli, kun oli rytiputkea ja pihlajanmarjoja, ja kauran röyhystä saattoi ottaa jyvän ja sen sisältä purra valkoista maitomaista nestettä. Siitä tietää että on tietty vaihe syksyä menossa.
Mistähän keksisi töitä? Selvisi että vasta marraskuussa kuulee jatkuuko nykyinen työ ensi vuonna. Tympeää, kun minun nykyisen työni jatkuminen määrää saako toisen laitoksen atk-amanuenssi jatkaa omaa hommaansa.
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.
Tänään oli huutopäivä. Vajaan viikon siis kesti helpompi aika, nyt huutaa taas.
Poing poing poing. Kirjoitan tätä pomppien, kun vauva ei muuten ole hiljaa. Miltähän mahtaa näyttää katselijasta pääni, joka ikkunan tasalla menee ylös ja alas?
Tänään Eerika oli poissa, eikä siivottu. Sain nukkua pitkään ja pienet torkut ottaa myös päivällä, ja ehdinpä meilitulvaanikin hiukan käsitellä. Nyt jos vielä pääsisi ajoissa maate.
Sateisen puoleinen päivä. Paha juttu. Jos sataa ei voi kävellä vauvan kanssa, ja sitten pitää pomppia. Kävely tehoaa nopeammin.
Tänään käytiin ensimmäistä kertaa kummeilla. Ovat saaneet uuden asunnonkin vuokrattua, Lapinniemestä, ja siellä oli oikein leppoisaa kävellä. Ja vaikkei olisi ollut, olisi silti pitänyt kävellä. Tai vaihtoehtoisesti käyttää korvatulppia.
Eerikalla on viikko koulun alkuun. Pitäisiköhän siihenkin jotenkin varautua? Äh. Kynäjuhla? Kutsua kavereita ja esittää lahjatoiveeksi kynä. Silloin ei tule liikaa sälää taloon.
Seurasin äsken nukahtamista. Jännä ilmiö. Vauva oli syönyt, kuiviin vaihdettu ja röyhtäissyt.
Uni ikäänkuin veti, mutta samaan aikaan jokin muu veti valveille. Lähes näki kaksi köyttä, toisen päässä nukkumatin ja toisen päässä kai sitten jonkinlaisen valveillaolokeijun. Silmät lupsahtelivat, olivat sirrillään, välissä jo kiinni, ja sitten aina tuli hetki jolloin silmät avautuivat.
Kerran tuo alkoi huutaa, otin syliin, röyhtäisi. Laitoin takaisin. Sitten alkoi taas sama vaihe, ja vähintään viidesti silmät ehtivät jo aivan kiinni, kunnes jokin herätti. Istuin vauvan vieressä, niin että vauva näki minut aivan sivulle katsomalla. Olin huomaavinani tarkistussilmäyksiä, mutta se lienee kuvitelmaa. Lähdin pois, en tiedä miten pitkän ajan kuluttua. Ainakin vielä tuo on hiljaa, enkä uskalla käydä edes kurkistamassa ettei herää.
Kuljetin näyttöä, ja kävin hakemassa kärryt. Ei halua kantaa kun jalkapöydät ovat hiukan kankean tuntuiset.
Kärryjä työntäessä mietin mistä jalkapöytä voi kankeutua. En ole urheillut enkä satuttanut jalkoja. Sitten välähti: vauvan kanssa liikkuessa joutuu paljon pomppimaan niin että joustaa askeleita päkiällä. Jos tämä jatkuu, jonkinlainen joujou-man -kävely jämähtää vakio-ominaisuudeksi.
Sataa ja tuulee ja syksy näyttää tulleen.
Ostin Cuplaton-nimistä lääkettä jonka pitäisi auttaa huutoon jos se johtuu vatsasta. Ei vaikutusta ainakaan vielä.
Vauva on nyt kait jo viisi päivää ollut kovin huonosti nukkuva, sellainen ettei millän meinaa hiljentyä. Tänään ei auttanut sisällä kirjaston aulassa kävely, vaan piti tassutella ulkopuolella. Vaan voi olla sattumaa. Vielä en ole saanut selville mitään erityistä logiikkaa jonka mukaan huuto hiljenisi.
Olin tänään asunnolla, jossa asuin ennenkuin tapasin Lauran. Tuli jännä entäjos-tunne. Olisinko ehkä jämähtänyt paikalleni, jatkanut silloisessa työssä ja silloisessa asunnossa ja silloisissa ajatuksissa? Itse asiassa parisuhdekaan ei estä jämähdystä, lapset ehkä enemmän. Ne kun kasvavat, on pakko itsekin jotenkin huomata maailman muuttuvan tai ainakin ajan kuluvan.
Ja seuraavaksi libretto oopperasta ääääää-äää-äääääääääää... Cuplaton joko ei vaikuta tai vaikutus on varsin vähäistä laatua.
Sateista, syksy selvästi tulee. Sunnuntaina kynäjuhla, Laurakin lukee tätä blogia... Selkä vähän kipeä, vaikka nyt parin viime päivänä en ole edes kantanut lasta paljon.
Vauva on pikkuhiljaa muuttunut tarkkailijaksi. Nyt katse välillä kiinnittyy erittäinkin terävästi, ja joskus selvästi jokin kiinnostaa niin että katse ja osin pääkin seuraa kun vauvaa kääntelee vaipanvaihdon tms. takia.
Tänään ei ole käytetty Cuplatonia. Laura sanoi että lapsi on ollut tavallista levottomampi, mutta enpä sitten tiedä. Liekö aineella mitään vaikutusta?
Saima-täti on kuulemma kuollut, eli siis Lauran liki satavuotias sukulainen. Kulttuurieroja tai jotain: kuoli eilen ja minulle kerrottiin tänään; kun äidin luona Honkajoella hukkui mies joka ei sentään ollut suoraan tuttu vaan vakioputkimiehen poika, äiti kertoi asian. Toisaalta ei Honkajoella kyllä ole muuta uutisoitavaa yleensä kuin kuolleet.
Eerika sanoi illalla että Saima on kuollut ja tuli syliini itkemään. Oletin että olisi ilman muuta mennyt Lauran syliin. Vaan eipä tuo seitsenvuotias sitten iltasadun koko asiaa isommin pohtinut, vaikka olin varautunut enemmänkin juttelemaan. Toisaalta koko kuolema on ateistiperheessä aika simppeli: jokainen kuolee joskus eikä siitä sitten sen enempää. Yrittää elää hyvin sitä ennen.
Sanotaan että lapsi laittaa arvot uusiksi. Pitää paikkansa. Nimittäin uni muuttuu paljon entistä tärkeämmäksi arvoksi. Tätä arvouudistusta ei kyllä sanota wannabe-vanhemmille. Mikä lienee ihan hyvä väestöennusteen ja tulevaisuuden huoltosuhteen kannalta.
Sain silti yhteensä ainakin puoli tuntia torkkua tänään päivällä. Kun yöllä ei oikein pääse sänkyyn ajoissa ja aamu on vähän liian lyhyt, pitää unta jatkaa päiväunille. Nyt oli siivottavaa, mutta tässä joskus on pakko laittaa taas ETMH eli En Tee Mitään Hyödyllistä -lappu kaulaan ja ruveta torkuilla.
Cuplaton-pähkintä jatkuu. EHKÄ sillä on jotain vaikutusta, huomasi nyt kun yhdellä syötöllä jäi pois.
Ja kakkapäivä taas. Edelllisestä kerrasta lieneekin taas viikko.
Juhlat olivat. Ja huomenna Eerika menee kouluun. Hurjaa.
Sain nukkua aamulla pitkään, Laura hoiti vauvaa. Ihanaa, nyt taas linnut laulavat ja maailma hymyilee.
OppiVELVOLLISUUS. Eerika on seitsemän ja on syksy. Ergo, ekaluokka. Tähän saakka yhteiskunta on aina antanut jotain, ja vaikka koulutuksen saamapuolelle laskee on se nimeltään kumminkin velvollisuus. Jotain missä pitää mennä jonnekin johonkin aikaan ja tehdä jotain.
Kovin vähän tuo koulusta puhui. Kivaa, tutustuttiin kouluun ja syötiin, kertoi. Ja sai kotitehtävän, eli piti kotona kirjoittaa nimi koulukirjaan.
Joku blogin lukija lähetti vinkin huutavalle vauvalle: maitohappobakteerit. Ostettu, testataan illalla. (<paranoidimoodi>Jos se vinkkaaja olikin paikallinen apteekkari?</paranoidimoodi>) Suhteellisen hiljaa vauva nyt kyllä on ollut. Eikä syönyt yöllä vaan nukkui liki kymmenen tuntia putkeen.
On tämäkin. Vauva on kuulemma kiva ja ihana. Vaan kun objektista X toivoo lähinnä että X nukkuisi, niin liekö X silloin kiva? (Kuvittele esim. X='lemmikkieläin' tms.) No, ehkä se tästä helpottaa.
Puuh, liikaa menoa. Vapaa-ajattelijoiden johtokunta, ja Laura valmisteli juhlapuhetta eli soitti asiakkaalle. Molemmat ovat hankalia kun on pieni nyytti joka huutaa. Onneksi on mummu.
Kello on vajaa kymmenen, ja vauva on nukkumassa. Vuorokausirytmi on tasaisesti siirtynyt kohti aiempia nukkumaanmenoja ainakin viikon, pl. eilinen. Illalla annettiin vielä sitä lääkettä, huomenna kai sitten tietää tehoaako se.
Minä laitan kellon herättämään, sanoi pieni koululainen. Kysyin että mihin aikaan. Vähän ennen kuutta, kuului vastaus. On se hyvä olla ajoissa ettei vain myöhästy.
Ahdistus.
Laura hermostui jostain mitä tein. En osaa vieläkään pukea bodya alle kymmenen minuutin tunauksella. Takapuolta pestessä tänään en saanutkaan lasta käännettyä sillä tavalla kuin ennen olen onnistunut. En osaa laittaa vauvaa kantoliinaan, tosin sentään jo solmia liinan. Maitohappobakteereilla ei tunnu olevan vaikutusta, pikemminkin päinvastoin. Tänään Laura söi yliopistolla ja minä pidin Ollia sen aikaa, ehkä viikon. Tai siis vartin kai, mutta tuntui viikolta kun Olli huusi koko ajan. Sitten ahdistaa vielä joku asia jota en nyt muista.
Olli on kasvanut. Sen huomaa sopivassa asennossa selvästi, kun vertaa Ollin selän ja oman reiden pituutta lapsen ollessa sylissä. Huomenna lääkäri, sitten tietää tarkemmin paljonko painoa ja pituutta on tullut lisää.
Muistin mikä eilen ahdisti vielä. Itku, ja sen tunnistaminen. Laura sanoo että "harmitusitkun" ja "kiukkuitkun" ja "kipuitkun" jne jne erottaa toisistaan. Niin se väitti aikanaan Eerikastakin. Mutta kun ei perkele erota. Samanlainen ÄÄÄÄÄ se on, eikä minun korvani kyllä sano koska itku on "aitoa".
Lauralla on kuumetta. Ja toisessa rinnassa patti. Ääh, ei kai taas rintatulehdus? Olin töissäkin vähemmän aikaa kun piti tulla viemään lasta lääkäriin ja sitten piti käydä vauvaa ulkoiluttamassa, Laura nukkui sillä aikaa.
Neuvola oli. Toinen kilo lisää viidessä viikossa, eli tahti hidastuu: ensimmäinen kilo tuli kolmessa viikossa. Pituutta sen sijaan on nyt tullut hulppeat yhdeksän senttiä syntymästä. Kahdeksassa viikossa - siis yli sentti viikossa. Hurjaa.
Lääkäri sanoi että usein koliikki loppuu kolmen kuukauden iässä. Edellisen kerran käytinkin aamukampaa armeija-aikana. Sitten se lääkäri puhui vyöhyketerapiasta, vaikka "ei siitä kai tieteellistä näyttöä ole". Hmm...
Aamulla kun lähdin niin vauva jäi nukkumaan. Ja aamulla muutenkin nukkui kunnes heräsi ja söi, sitten oli tyytyväinen kunnes itki märkää vaippaa ja vaipanvaihdon jälkeen taas oli onnellinen kunnes itki nälän vuoksi. Luulin että nyt se huuto loppui, ja vauva itkee enää asiasta. Vaan ei, Lauran mukaan on kyllä itkenyt tänäänkin, tosin onneksi nukkunut suuren osan päivää.
Minusta taitaa tulla kerrostalokyttääjä. Pomppiessa kun näkee vastapäisen talon parvekkeet, ja miettii että "No nyt tuohon tulee se nainen, mutta valkoisessa paidassa, yleensä sillä on sininen paita... jaa, kumartelee, mitähän se nyt tekee... heiluu jotenkin, jotakin se väkertää... ahaa, pyykkiä laittaa... ja siinä se sininen paitakin vissiin on." Pomppimisesta johtuen em. ajatuskulku kestää aika kauan, koska kyseinen parveke näkyy vain osan aikaa hypystä.
Huutaa vähemmän. Hyvä. Vasta kello 13 piti ottaa liinaan, ja nyt näyttää hiljentyneen. Laura lähti sen kanssa synttäreille, toivottavasti on ajomatkan hiljaa.
Metsään Eerikan kanssa. Pienuuden raja selvisi, se on kuusi vuotta. Aiemmin Laura ei ole päästänyt minua yöksi metsään Eerikan kanssa, kuulemma kun "se on ollut pieni". Tulitikut, trangia, kirves, laastaria, makkaraa, makuupussi... Kävelyä kuusikossa, nuotio, täysikuun katselua, mustikoiden hakua aamupuuron päälle... Njam, ja sitä makkaraa tietysti.
Mmm... rauhaisaa.
Sunnuntain iltapäivä, keittiö melkein puhdas, kahvi juotu, Laura nukkuu pois synttäriväsymystä, Eerika nukkuu retkiväsymystä ja Olli nukkuu muuten vain. Metsässä oli kivaa. Siellä haisi sitäpaitsi suopursu. Siitä tulee aina mieleen se kohta Pakkasen talon takana jossa oli kostea notko ja se täynnä suopursuja, kohta josta kuljin monta kertaa pienenä ohi kun kävin peltotien päässä ihan huvikseni.
Metsässä kyllä irtosi housuista nappi. Paha juttu, kukahan sen neuloisi? Lauralta kun kysyy se sanoo kumminkin että tänne, minä opetan samalla sinulle miten nappi ommellaan. En minä koskaan sano atk-siviilin konetta korjatessa että katsopa, näytän tässä samalla miten interface metric säädetään. Ja minä olen ompelussa huonompi kuin tavan atk-siviili tietokoneen säätämisessä.
Olli on ollut vähän rauhallisempi. Tänään se kyllä oli taas liinassa toista tuntia, mutta nytpä nukkuu, ja oli aamullakin taas vain köllinyt rauhassa. Eilen Laura lähetti oikein tekstiviestin: "Olli on vaunuissa. Hiljaa. Hereillä." On tämä hienoa, kun tuollaistakin asiaa pitää erikseen juhlistaa.
Mahtaneeko tilanne jäädä paremmaksi? Aamu oli kuulemma mennyt oikein mukavasti, mutta sitten iltapäivällä oli tarvittu liinaa taas ja minun tultuani töistä tuo huusi kaarella. Mitenkähän käy illan.
Torkuin vajaan tunnin. Onneksi Lauralle nykyään voi sanoa että väsy, ja tuo ymmärtää että sitten en siivoa. Unohdin aamulla avaimet kotiin, ja se on merkki univajeesta. Ei hyvä, työ tahtoo olla sellaista että söheltämällä saa aikaan liian nopeasti tuhoa.
Joku muu. Ensimmäistä kertaa, kaupassa, vauva huusi ja minä lähdin katsomaan missä Laura & vauva ovat. Ja se oli jonkun muun vauva!
Tänään tämä on huutanut taas eilistä vähemmän.
Varpaat eivät ole enää kovin lämpimiä, vaikka ei täällä sen kylmempää ole kuin ennen. Sitä luulee että liina on huonosti eikä veri kierrä, mutta ehkä tämä on kasvua ja sen myötä vakiintuu ruumiinlämpö tai siis ääreisverenkierron säätely tai jotain.
Töihin on paljon kivempi tulla, kun vauva jää tyytyväisenä nukkumaan. Paitsi tänään. Laura hermostui illalla jostain suihkuletkusta ja huusi. Vieläkin on vetämätön olo, aamulla ei jaksanut siivota astioita eikä mitään kun oli surku olo. Laura ei saisi hermostua minulle. (Muut saavat ihan vapaasti. Laura ei.)
Tänään vauva on kuulemma ollut tavallista itkuisampi. Huoh.
Väsy. Ei oikein toimi YP:n eli NIS:n debuggaus kun pää on liian tahmassa. Siivosin äsken, ja tiputin lasisen kattilankannen joka tietysti meni rikki. Sattumaa, en usko, liian väsy. No, nytpä on keittiö siisti. Se olikin aika riisinen kun söin pari päivää sitten samalla kun pompin.
Siinäpä pari hyvää harjoitusta tuleville vanhemmille. Ensiksi isälle viiden kilon soikea pallo mahaan kiinni ja sitten syömään pallon päällä pomppien. Ja äitiä varten voi kaataa esim. makaronilaatikkoa lautasellisen lattialle, ja pitää siinä päivä tai pari. Oppii sopeutumaan tilanteeseen lapsen jälkeen.
Laura sanoo ettei eilen huutanut. Kiukustui kumminkin. Minusta on outoa, että joku ei vähintään pidä tavoitteena sitä että huudetaan vain kun jossain palaa.
(Päivän tietoisku: moni vaihtaa NIS-palvelimen salasanan komennolla yppasswd, eikä tiedä miksi. Kun hieno systeemi verkon yli autentikointiin tehtiin, sen nimeksi tuli Yellow Pages eli Keltaiset sivut. British Telecom valitti että YP on sen tavaramerkki, joten nimeksi vaihtui NIS. Mutta komentojen nimet, yppasswd, ypchfn jne. jäivät.)
Väsy. Lauantaina on va-liiton liittohallitus, mutta sunnuntaina Eerika menee yhdelle mummuista ja minä ehkä saan nukkua. Sitten maanantaina jaksaisi tehdä töissä jotain vaativampaa.
Laitos taitaa tyhjentyä vuodenvaihteessa. Ainakin nyt on jos seitsemän lähtenyt lähiaikoina, plus kolme harjoittelijaa, ja kolmella tyypillä tämänpäiväisen keskustelun perusteella loppuu homma vuodenvaihteeseen. Etsitään 31% työtä... atk-amanuenssin virka on 69%.
Eilen sain hermostumisromahduksen. Edelleen väsy, mutta nyt on viikonloppu. Tänään olin töissä tehokas kuin laho koivupölkky. Onneksi oli hiukan helppoja hommia joita tehdä.
Sauna oli. Vauva nukkui. Lauran mukaan kitisi päivän - siis jotain on muuttunut, rytmi heittelee. Mutta vielä ei ole öitä huutanut, pidetään peukkua...
Minä olin liittohallituksen kokouksessa, Laura piti juhlapuheen. Pakanointipäivä siis. Mummu hoiti Eerikaa ja Ollia, josta täten julkisesti kiitettäköön. Ihan kiltisti lapsi on ollut ja äsken nukahti. Kello on vasta kahdeksan, joten eipä tiedä joko alkoi yöuni.
Lauloin lapselle. En osaa laulaa, siis lainkaan, ja en muistanut sanojakaan, paitsi Jääkärimarssista. Lapsi siis nukahti kuunnellen "yli pauhun kenttien hurmeisten, päin nousevan Suomen rantaa". Vaan haitanneeko tuo, minäkin pienenä nukahdin naapurin isännän ei-niin-nuotilleen laulettuun Kansainväliseen. "Nyt ryskyin murtuu pakkovalta", vaan porvari minusta tuli.
Lepoa, aah. Ei nyt kovin paljon oikeastaan päivällä, mutta kumminkin jotain. Yöuni oli melko pitkä ja hyvällä onnella niin on seuraavakin. Vauva on taas tänään ollut melko OK, jonkun verran huutanut mutta ei lainkaan koko aikaa.
Huomenna pitää kai koodata eräs salasanan tarkistava ohjelmanpala. Olen toivottavasti tarpeeksi virkeä tehdäkseni sen jättämättä systeemiin turvallisuusaukkoa. Vaan miten ihmeessä toimivat kirurgit ja sellaiset, joiden on pakko olla skarppina joka päivä? Kai vauvoja muillakin on kuin laboratorioinsinööreillä.
Tulin kotiin ja vastassa oli ihana hiljaisuus. Ei vauvan huutoa. Ja sitten syyksi paljastui, että perhe on poissa. Voi rähmä. Olin unohtanut että Lauralla on menoa.
Eilen Olli sitten kumminkin huusi puoleen yöhön. Väsyttää jo nyt, ja on vasta maanantai.
Koivu ja aurinko. Liikennevaloissa ehti nähdä välkkeen joka syntyy koivunlehtien takaa pilkottavasta auringosta. Juuri sellainen välke on kesällä jos makaa nurmikolla puun alla ja katsoo ylöspäin. Vaan ei auta, tältä vuodelta kesä ja nurmikolla makoilu on auttamatta takanapäin. Kesä meni alkuunsa kun odotti synnytystä. Sitten vähän aikaa oli kesää mutta kun huuto alkoi niin kesän sijaan on ollut vain aikaa, ei mitään erityistä vuodenaikaa.
Laura sanoi eilen että jos vielä kirjoitan blogiin että olen väsynyt, ei työsopimusta kohta uusita. Vaan väsynyt olen silti. Tänään vauva on kyllä taas eilistä parempi, illalla vapaa-ajattelijoiden toimistollakin nukkui liinassa tunnin kun olin kiertänyt korttelin.
Isompi lapsikin kasvaa. Oli tänään synttäreillä avaimet mukana ja sai tulla tyhjään kotiin ihan itse ja ollakin melkein tunnin. Oikein harmistui kun Laura soitti että "kohta tullaan". Olimme kuulemma luvanneet olla poissa ainakin kahdeksaan...
Presakraalilevyn alenema. Laura oli röntgenissä ja lääkärissä, selkäkivun syytä selvitellään. Parin viikon päähän aika toiseen kuvaukseen. Voi voi, olisi edes Laura kunnossa. Epäreilua että Laura, joka aina on tykännyt liikkua ja kulkea metsässä ja muutenkin, sairastuu.
Olli on kuulemma taas huutanut. Liinassa nytkin kun tätä kirjoitan, mutta ei tilanne niin paha ole kuin aiemmin. Ehkä samanlainen kuin toissapäivänä, eli eilistä huonompi.