Nukahtamisia

Pienenä asuin äitini ja enoni kanssa. Eno ryyppäsi aika reippaasti kaveriensa kanssa. Nukahtamisista mieleeni on jäänyt viereisestä huoneesta kuuluva laulu. Usein naapurin isäntä lauloi Kansainvälistä enemmän tai vähemmän nuotin vierestä: "Soi äänii vaapauren kultaheleminä helekährellen..."

Yökylässä kavereiden luona oli hassua nukahtaa. Raution talo oli ihan tien lähellä, toisin kuin oma koti. Rautiolla nukahti autojen ääneen, Raution perhe itse tietysti oli ääniin tottunut.

Holman talo taas oli kauempana tiestä. Siellä nukuin sohvalla. Sohvatyynyt liukuvat alta pois ja yöllä piti nousta laittamaan ne paikoilleen. Muutoin nukuin hyvin.

Isäni asuu Pomarkussa. Se on samanlainen maalaistalo kuin äidillänikin, eikä nukahtamisesta siellä ole erikoisempaa kerrottavaa. Isä laittaa aina rullaverhon ihan alas illalla, kun saa nukuttua vain pimeässä.

Varusmiehenäkin tuli oltua, Tykistöprikaatissa kirjurina. Kenttätykistön kesäleiri on aina Lapissa. Yöunet olivat lyhyitä, kun piti aamulla ensimmäisenä hakea miehille aamiaista ja illalla viimeisenä viedä iltapalan tähteet takaisin kenttäkeittiölle. Päivällä ehti sitten torkkua moneen kertaan. Naamioverkot ovat aika pehmeitä ja tuoksuvat kivasti. Kuorma-auton lavalla oli kiva nukahtaa päiväunille naamioverkon päällä ja kuunnella leirin ääniä, joskus myös kauempana olevien tykkien kumeaa jyrinää.

Yleensä muistellaan armeijan ensimmäistä aamua. Minulla se meni ihan hyvin, nukuin enemmälti jännittämättä. Alokastuvassa nukahtaminen sujui yleensäkin päivän puuhailujen jälkeen mukavasti. Viltti lämmitti ja kahdentoista muun hengitys kuului hiljaa.

Intin jälkeen menin yliopistoon opiskelemaan. Opiskelijaelämää tuli vietettyä aika vähän, mutta muutama nukahtaminen on niistäkin jäänyt mieleen. Nukuttiin yleensä isossa huoneessa vaatteet päällä ilman peittoa ja tyynyä. Nukahtaessaankin kuulee miten osa porukasta saapuu ja muutama ihminen vielä puhelee hiljaisella äänellä.

Yliopisto oli ja on vieläkin Tampereella. Piti siis saada asunto paikkakunnalta, joka pienten ongelmien jälkeen (tässä vaiheessa kiitokset sukulaiselleni Tiinalle, ylioppilaskunnan hätämajoituksen järjestäjille ja Tahvo Hyötyläiselle) onnistuikin. Asunnon entinen käyttäjä jätti minulle sängyn, ja äiti antoi vähän petivaatteita. Toinen päiväpeitto oli sininen ja siinä oli muumien kuvia. Muumipeiton alla nukahdin yksinäni tietokoneen hurinaan.

Merkittävimpiä viime aikojen tapahtumia on ollut perheellistyminen. Morsiamen mukana tuli naimakaupanpäällisenä kolmivuotias tyttö. Nukahtaminen on kivaa, kun Laura on sylissä ja toisella korvalla kuulee pienen tytön tuhisevan unissaan.

[24.1.2003] Torkun patjalla, joka on sininen ja kohtuullisen pehmoinen. Torkkumisaika on ilta, ja torkkuminen keskeytyy noin viiden minuutin välein sanottuun "miksei tää toimi" -kysymykseen. Kysyjä on vaimo, joka on onnistuneesti nörtittynyt (ja muuttunut morsiamesta vaimoksi) sitten viime kappaleen, ja vääntää nyt C++:aa koneella. Viimein siirryn sänkyyn, ja siellä voi jo puhua nukkumisesta eikä torkkumisesta - nukkuminen keskeytyy enää vartin välein siihen, että joudun selittämään merkkijonojen käytön eroja Java- ja C++ -ohjelmointikielissä.

[25.2.2005] Muutama aika sitten nukuin synnytyssalin lattialla. Ei sänkyä mutta iso säkkituoli. Aavemainen tunnelma, radio aivan hiljaisella keskellä yötä sairaalassa. Kuulin vain yhden vastasyntyneen parkaisun. Niska tuli kipeäksi, mutta nukuttua sai kun oli tarpeeksi väsy. Onneksi vaimo voi jo paremmin eikä masukki uhkaa enää syntyä ennen aikojaan.

Tarina jatkuu, joskus.

Jori Mäntysalo