Perinteinen sosialidemokratia on katsonut vapaan markkinatalouden tuottavan haitallisia vaikutuksia, joita on torjuttava valtion väliintulolla. Niinpä markkinoille suotiin vain rajattu, sekataloudellinen rooli. Valtio tunkeutui kaikkialle sosiaaliseen ja taloudelliseen elämään.

Sosiaalinen tasa-arvo on aina ollut vasemmiston toiminnan perustava lähtökohta. Tätä tavoitetta ajettiin esim. keynesiläisellä ihmisten ostovoiman takaavalla talouspolitiikalla ja progressiivisella verotuksella. Teollisuusmaihin luotiin II maailmansodan jälkeen konsensushengessä laaja hyvinvointivaltio, joka suojaa kansalaisia kehdosta hautaan.

Voimakkaasti eroja tasaavan politiikan ongelmana voi olla ns. kannustavuuden häviäminen. Systeemi toimii negatiivisen takaisinkytkennän periaatteella kuin termostaatti: mitä enemmän lämpenee sitä enemmän jäähdytetään; mitä enemmän tienaat sitä enemmän verotetaan. Seurauksena on olojen vakaus ja liikakin staattisuus. (Muotoilu tässä omani, ei Giddensin kirjasta)

Hyvinvointivaltio on kuin "holhousvaltio"

1970-luvun puolivälissä Englannissa valtaan päässyt thacherilainen uusliberaali oikeisto edusti kokolailla erilaista näkemystä. Liberalismille valtio on aina ollut mörkö, joka on supistettava minimiinsä. Hyvinvointivaltio on yhtä kuin "holhousvaltio", joka vahtii kansalaisia kuin lapsia ("nanny state"). Kaikki valtion väliintulo piti poistaa, jolloin markkinat itsesäätyvästi hoitavat asiat kuntoon. Työmarkkinat eivät tee tästä poikkeusta.

Verotuksen progressiivisuus poistettiin, jotta ihmisiä kannustettaisiin yrittämään enemmän. Tästä seurasi kansan kahtiajakoa ja tuloerojen kasvua, mutta köyhien katsottiin itse aiheuttavan kurjuutensa laiskuudellaan. Jokainen on oman onnensa seppä! Individualismi on aina ollut liberalismin lähtökohta. "There Is No Such Thing As Society", sanoi Thatcher yhteiskuntatieteilijää vähemmän miellyttävällä tavalla.

Säännöstelemättömän taloussysteemin ongelmana ei ole negatiivinen takaisinkytkentä, vaan positiivinen takaisinkytkentä, joka ei vaimenna vaan voimistaa eroja. Kellä on sille annetaan lisää, kellä ei ole siltä viedään loputkin. Syntyy kukoistuksen tai kurjuuden kierteitä. Luonteenomaista on epävakaa heittelehtiminen, mutta toisaalta dynaamisuus. (Muotoilu tässä omani, ei Giddensin kirjasta)

"Kolmas tie": vastuullista vapautta

Giddensin ohjelman lähtökohtana on globalisaation tosiasia. Globalisaatio on liityksissä uusliberaaliin talouden vapauttamisen projektiin: kaupan ja pääoman liikkeiden esteet on määrätietoisesti pyritty poistamaan. Tämä on merkinnyt vallansiirtoa valtioilta markkinavoimille, sillä yritykset voivat nyt uhata ulosliputuksella jos valtion toimet eivät miellytä. Talouden vapauttaminen on merkinnyt myös sosiaalisista vastuista vapautusta. Tämä ei Giddensin mielestä vetele.

Kolmannen tien politiikan mukaan vapauteen ja oikeuksiin täytyy liittyä myös vastuu. Kun pääomat liikkuvat vapaasti maailmassa, täytyy myös niitä vastuunalaiseksi tekevien rakenteiden olla maailmanlaajuisia. Uutta globaalia toimintaympäristöä varten täytyy luoda pelinsääntöjä ja lakeja. "Ubi societas, ibi ius", missä on yhteisö, siellä täytyy olla laki.

"Ei oikeuksia ilman velvollisuuksia" -periaatetta Giddens soveltaisi myös sosiaalipolitiikkaan. Työttömyyskorvauksen saamiseen liittyisi velvollisuus aktiivisesti hakea työtä tai tehdä jotakin hyödyllistä korvauksen vastikkeeksi. Sosiaalipolitiikkaa ei tulisi käsittää vain vahinkojen paikkaamiseksi vaan aktiiviseksi sosiaaliseksi investoimiseksi, joka tuottaa hyötyjä yhteisölle. Tuloerojen tasaaminen tuottaa rikollisuuden vähentymistä. Koulutukseen panostaminen tuottaa osaamista ja kilpailukykyä.

Yksilö ja yhteisö eivät ole vastakkaisia

Viime vuosina yksilön vapautta korostaneet libertariaanit ja yhteisöllistä vastuuta painottaneet kommunitariaanit ovat vääntäneet kättä mm. amerikkalaisessa keskustelussa. Giddensin ajattelu sopii yhteen kommunitarianisti Amitai Etzionin näkemysten kanssa.

The Communitarian Network
Amitai Etzioni's homepage

Etzionin mukaan ei pidä puhua libertariaanien tapaan yksilön ja valtion vastakohtaisuudesta, vaan on pohdittava yksilön ja yhteisön suhdetta. Yksilöt eivät toimi tyhjiössä, vaan he tuottavat toimillaan vaikutuksia toinen toistensa elämään. Hyvinvointi ei palaudu irralliseksi käsitettyjen yksilöiden hyvinvointiin vaan se nousee vuorovaikutuksen kokonaisuudesta, yhteisöstä.

Giddens katsoo, että tasa-arvon edistämistä tulee jatkaa, mutta tämä ei saa merkitä tasapäistävää kollektivismia. On siis kunnioitettava nykyihmisen vaihtelevia yksilöllisiä pyrkimyksiä. Nykyisin ihmisten elämä ei määräydy kohtalonomaisesti, vaan itse kukin voi jatkuvilla valinnoillaan tuottaa elämästään tietynlaista. Itsensä toteuttaminen ja työn mielekkyys voivat olla tärkeämpiä asioita työelämässä kuin pelkkä rahapalkka.

Mitä luontosuhteeseen tulee, on Giddensin mukaan luovuttava perinteiseen sosialidemokratiaan ja uusliberalismiin kuuluvasta yksioikoisesta kehitysoptimismista, jonka mukaan "kehitys kehittyy" aina vain paremmaksi. Tämän sijaan on realistisesti nähtävä, että kehitys voi tuoda tullessaan sekä hyvää että arvaamatonta pahaa. Teknologisen yltiöoptimismin sijaan on aina arvioitava myös vaikkapa bioteknologian kehitykseen sisältyviä riskejä. Giddensin mukaan tiede ja teknologia vaikuttavat syvällekäyvästi meidän kaikkien elämään – siksi niistä on voitava keskustella demokraattisesti.

Takaisin Erkki Karvosen kotisivulle