Tunnustan suoraan, että rakastan suomalaisen Idols-kisan kyttäämistä. Ohjelma tarjoaa sellaisen myötähäpeän ja vahingonilon vuoristoratakyydin, että tukka on tuuballa. Kaksi kertaa viikossa saa nauraa tyrät ryskyen Idols-kandidaattien surkuhupaisille laulunäytteille: yksi kiekuu, toinen unohtaa sanat, kolmannen laulu voidaan luokitella rikokseksi ihmiskuntaa vastaan, neljäs inisee armoa ja viidennelle soisi jatkopaikan sijasta vuodepaikan lepokodista.
Jokaisen isin ja äidin mielestä oma taapero on huippulahjakas nero. Tämä hoivaviettinen outous ei kaikilla menekään ohi vauvaiän jälkeen, vaan vanhemmat vakuuttavat baari-ikäiselle penskalleen, että hän on seuraava Britney Spears tai Robbie Williams. Vaikka penska raakkuu ammuvainaan äänellä ja on täysin melodiatajuton. Tekisi mieleni kysyä näiltä vanhemmilta, miten on ylipäätään mahdollista säilyttää nuoren minäkuva niin poikkeuksellisen epärealistisena?
Laulunäytteiden ja tuomarointien ohella ohjelman herkullista antia ovat teinien katkerat ja epäuskoiset kommentit. Ihan paskat tuomarit, buhuu! Bestis halii ja osallistuu päivittelyyn. Poika- ja tyttöystävät eivät muuten ole paras palautteen lähde: eivät ne koskaan sano rehellistä mielipidettä, koska eivät halua sinkuksi.
Idolsin tuomaristo tekee äärimmäisen tärkeää psykiatrista ja opinto-ohjauksellista nuorisotyötä: Jone Nikula on sadoille nuorille heidän elämänsä ensimmäinen aikuinen, joka kertoo totuuden. Joku saattaa tulla siitä järkiinsä ja herätä todellisuuteen - seuraavaksi voi olla tärkeämpää opetella omat realiteettinsa kuin poppilaulun sanat.
Ohjelman ohella on hauskaa jännittää, kuka on tämän Idols-vuoden kiintiöfriikki: joka vuosi kisaan otetaan "kiintiöruma-", "kiintiölihava-" tai "kiintiökohu-ehdokas". Pornomalli löytyi juuri ja uskovaiset on aktivoitu - kumpikohan muuten uskoa toi esiin väärässä paikassa, helluntalaisuuttaan mainostanut heppu vai mainostusta kommentoinut Jone? Pian kaivetaan esiin söpötaustaiset perheelliset kilpailijat ja tilitellään kovia lapsuustarinoita. Toivottavasti finaaliin saadaan puoliammattilaisten ohella niitä trukkikuskeja ja tarjoilijoitakin, sillä tuhkimotarinat ovat aina yhtä sykähdyttäviä.
Kaikista finalisteista ei tule tähtiä vaan jotkut joutuvat palaamaan sorvin ääreen. Kaikista voittajistakaan ei tule idoleita, tämän tietää Ilkka "Siis-Kuka" Jääskeläinen.
En tiedä, olisiko Idols-kisa voinut onnistua aikana, jolloin olin itse nuori. Tuolloin kaveripiireissä vielä pidettiin toisista huolta - rakasta ystävää ei päästetty hortoilemaan itsehäpäisyn alttarille. Muistan ikuisesti, kun ystäväni Santtu lauloi ja kysyi mielipidettä. Vierustoverini totesi hänelle hellästi: "Kuule Santtu, vittuile ennemmin mutta älä enää laula!" Eikä ystävyys siitä kärsinyt.
Toisaalta, jos nykynuorilla olisi samanlaisia ystäviä, Idols-kisaan pyrkijöiden määrä romahtaisi ja me katsojat menettäisimme kevään parhaat naurut. Siispä suuri kiitos niistä sadoista nuorista, jotka uhraavat kasvonsa ja katu-uskottavuutensa viihteemme takia!