Joulu on aikaa, jolloin voi toivoa kaikenlaista.
1) Lipposen Paavo päätti jouluhengessä antaa Suomen nuorisolle kivan signaalin ja ehdotti tupakan myynnin kieltämistä vuoteen 2040 mennessä. Minusta olisi parempi signaali kieltää eines- ja hampurilaismössöjen myynti, joka läskistyttää nuorison lisäksi aikuisia ja lapsia.
Kaikkein paras signaali nuorisolle voisi olla se, että Lipponen takaisi KELA:lle ja mielenterveystyölle sellaiset määrärahat, ettei alaikäisten tarvitsisi jonottaa terapiaa tai hoitoa vuosikausia. Siinä ajassa ehtii moni tupakoimatonkin nuori kuukahtaa oman käden kautta.
Suomessa kun ollaan ja vaalit tuloillaan, Lipponen ei edes vihjaa alkoholin myyntikiellosta, vaikka se aiheuttaa lapsille, nuorille ja aikuisille jatkuvia haittoja, ongelmia ja suoranaista hengenvaaraa. Niinpä toivon Lipposelle signaalien suhteellisuudentajua.
2) Naiset saavat usein joululahjaksi kodinkoneita. Miehet eivät tunnu käsittävän, että kodinkoneet ovat yhteisen talouden tavaroita, jotka on tarkoitettu kaikkien käyttöön: ne hankitaan yhteisistä varoista kuten taloustavarat yleensä. Ne eivät ole henkilökohtaisia, kuten lahjan sopisi olla. Olisiko mies riemuissaan, jos hänen paketistaan tupsahtaisi esiin vessapaperia tai sähkölamppuja? Herättäisikö lahjapullo yleispuhdistusainetta miehen joulumielen?
Muutamankin tietämäni ihmisen avioeron lähtölaukaus on pamahtanut ilmoille, kun kauan odotetusta lahjapaketista paljastuu sähköhammasharja ja kengänkuivain. Eikö rakkaalle puolisolle voisi ostaa vaikka lahjakortin hierojalle tai kasvohoitoon, jos ei muuta keksi?
3) Björkvistin Paulan elämä päättyi aviomiehen antamiin veitseniskuihin (69 kpl). Jälkiviisauden rujointa huippua edustavat lausunnot, joissa sekä lähipiiri että viranomaiset kertovat väkivallan historian alkaneen jo 15 vuotta sitten. Jos tutut ihmiset tiesivät, miksei kukaan tehnyt mitään? Eikö lääkäri, joka paikkaa naisen parisuhdevammoja, voi ilmoittaa asiasta viranomaisille? Yhä edelleenkö akanhakkaus on hyssytelty harrastus? Toivon Suomeen lakia, joka antaisi ystäväpiirille ja viranomaisille mahdollisuuden anoa "rakkauden keskeytystä" elinkelvottomalle parisuhteelle. Siksikin, että puolisot eivät aina tajua omaa tai toisen psyykkistä tilaa.
4) Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että lapsia kiduttava tai pahoinpitelevä ihminen kuuluu lukkojen taakse. Kun lapsen sijaan rääkätään yhtä puolustuskyvytöntä eläintä, kukaan ei laita rikkaa ristiin. HK ja muut lihateollisuuden laitokset harjoittavat tunteetonta toimintaa ja kohtelevat vielä elossa olevia eläimiä kuin vakuumipakattua elintarviketta. Vain musertavalla näytöllä saa nostettua syytteen eläinrääkkäyksestä - ja silloinkaan tuo syyte ei tarkoita, että eläinrääkkääjä menettäisi työtään tai asemaansa.
Toivon, että yhteiskunnassamme suhtauduttaisiin samalla tavalla kaikkien avuttomien ja puolustuskyvyttömien olentojen huonoon kohteluun tai rääkkäämiseen. Lasten kiduttaja on yhtä sairaalla tavalla julma ja empatiakyvytön kuin eläinrääkkääjäkin - kumpaakaan ei tulisi päästää kaduille ilman kuonokoppaa ja tiukkahihnaista taluttajaa.
5) Hautakivelle on karua kertoa kuulumisia: siksi toivon kaikkien viettävän aikaa läheisten kanssa nyt, kun aikaa yhä on. Sytytetään kynttilät niille, jotka ovat jo menneet edeltä. Toivon, että jokaisen joulu olisi lämminhenkinen, valoisa ja täynnä elämisen iloa. Hyvää joulua!