(Palstan logo)

Riitta Oittinen
Teoriaa ja käytäntöä

Teoriaa ja käytäntöä -palsta on ilmestynyt Kääntäjä-lehdessä marraskuusta 1990 lähtien. Palstan tarkoituksena on nimensä mukaisesti julkaista kirjoituksia, joissa pohditaan kääntämistä ja tulkkausta niin teorian kuin käytännönkin näkökulmasta. Aivan perimmäisenä pyrkimyksenä on kuitenkin herättää alalla keskustelua, koska Kääntäjä-lehti on ainoa Suomessa säännöllisesti ilmestyvä alan julkaisu.

Palsta on suunnattu niin käytännön kääntäjille ja tulkeille kuin opiskelijoille, opettajille ja tutkijoillekin. Myös kirjoittajat edustavat kaikkia mainittuja ryhmiä. Palstalla onkin käsitelty toisaalta aivan konkreettisia, käytännön kääntämiseen ja tulkkaukseen liittyviä kysymyksiä, toisaalta graduja ja väitöskirjoja. Palstaa on alusta asti toimittanut Riitta Oittinen.
Artikkeliluettelo
Ohjeita kirjoittajille
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto

V jaosto

Anna palautetta

| kotisivulle |