Julkaistaan lehdessä Niin & näin 3/2002.
 
 

Ideoiden selkeyttämisen puolesta — kommentteja Markus Långin vastineeseen

Arvioinnin tarkoituksesta ja sen kirjoittamisen moraalistaVastineessaan (Lång 2002) kirjoittamaani kirja-arvioon [1] Markus Lång esittää yleisen vaatimuksen, jota kirja-arvosteluilta tulisi edellyttää: "arvostelijan voi tietää suhtautuvan teokseen puolueettomasti". Mielestäni tämä on täysin kohtuuton ja epätarkoituksenmukainen vaatimus etenkin filosofisiin teoksiin kohdistettuna. Jos arvioija kirjan luettuaan huomaa olevansa jossain suhteessa joko teosta vastaan tai sen puolella, niin pitäisikö hänen nyt sitten pidättäytyä arvostelun kirjoittamiselta? Eikö juuri päinvastaisessa tilanteessa, jossa arvioija kokee teoksen niin mitäänsanomattomana, että kykenee suhtautumaan siihen 'puolueettomasti', pitäisi arvioijan vakavasti harkita kannattaako arviota kirjoittaa? Mitäänsanomattomaksi koetusta kirjasta kun saa tuskin muuta kuin mitäänsanomattoman arvioinnin. Tällaisia ympäripyöreitä kavereiden, työtovereiden tai muiden filosofisten liittolaisten tuotoksista tehtyjä hymisteleviä 'arvosteluja' saa ikävä kyllä lukea kyllästymiseen asti.

Jos Lång kuitenkin tarkoittaa, ettei arvioijalla saa olla epäasiallisia intressejä (kuten tarvetta mustamaalata teoksen kirjoittajaa/kääntäjää), niin en voi kuin vakuuttaa omaa vilpittömyyttäni. En ole koskaan tavannut Markus Långia enkä tunne hänen filosofisia, tieteellisiä, poliittisia tai taiteellisia pyrkimyksiään. Minulla ei ole mitään syytä vastustaa Långin tekemisiä yleensä eikä ainakaan Peircen suomentamista. Päinvastoin haluan kaikin tavoin tukea yrityksiä tehdä Peircen filosofiaa tunnetuksi myös Suomessa ja suomen kielellä. Tässä mielessä tunnustaudun todella puolueelliseksi — olen toistaiseksi monien Peircen filosofian ydinajatusten puolella ja niiden vesittämistä ja vääristämistä vastaan. Kun juuri tähän arvioinnissani puutuin —peläten ettei Långin suomennos ainakaan edistä Peircen filosofian ymmärtämistä— niin en arvannut toimivani moraalisesti arveluttavasti.

Arvioinnin tai julkisen kommentoinnin moraalista kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä: Onko väärin (tai "ankarimmin vastustettavaa") esittää kirjaa vastaan julkista kritiikkiä, jos on osallistunut käsikirjoituksen esiluentaan? Omasta puolestani voin sanoa, etten ensinnäkään tiennyt olevani "tärkein esilukija", sillä esiluin ainoastaan kolmen artikkelin käsikirjoituksia (joista yhtä vain pintapuolisesti). Enempää en missään vaiheessa luvannut, vaikka olenkin sitä näin jälkiviisaampana katunut. Minun olisi pitänyt ymmärtää varata aikaa myös käsikirjoituksen kokonaisvaltaiseen tarkastukseen ja osata vastustaa vieläkin painokkaammin kääntäjän perusratkaisuja. En kuitenkaan pimittänyt Långilta mitään esiluennassa mieleeni noussutta kritiikkiä. Kääntäjän lopulliset ratkaisut kaikessa masentavuudessaan valkenivat minulle vasta lukiessani uunituoretta teosta. Mitään kaunaa Långia kohtaan en silti tunnista tuntevani, sillä ymmärrän hyvin, että jokaisessa käännösprosessissa tulee eteen vaihe, jolloin on liian myöhäistä vaihtaa kurssia ja on vain uskottava valittun linjaan katkeraan loppuun asti. Mutta jos lopputulosta tarkastellessa silmille hyppii epäkohtia, joista todellakin olisi pitänyt osata varoittaa suomentajaa jo käännöksen valmisteluvaiheessa, niin pitäisikö niistä nyt sitten vaieta, kun niitä ei tullut aiemmin huomattua? Jos tämä on Långin ilmeisen tuohtumuksen alkujuuri, niin voin vain esittää pahoitteluni kommenttieni puutteellisuudesta.

Toiseksi en tiedä muita (tai ainakaan parempia) olemassaolevia kanavia keskusteluun käännösperiaatteista kuin juuri julkisen kirjoittelun alan laajalevikkisimmässä lehdessä. Vain näin se pysyy riittävän avoimena muillekin, ehkä pätevämmille keskustelijoille. Mitä ihmeen funktiota palvelisi jonkin yksityisen keskustelun jatkaminen käännösperiaatteista, joihin ei enää voi vaikuttaa (koska suomennos on jo julkaistu)? Eikö julkaisusta käydyn keskustelun pitäisi tieteen nimissä myöskin olla julkista? En kirjoittanut arviotani Långille enkä jatkoksi millekään yksityiselle keskustelulle, vaan tiedoksi ja opastukseksi sille filosofiselle yleisölle, joka ehkä ko. kirjaa tulee lukemaan. Kääntäjän velvollisuus on sitten puolustaa tekemiään perusratkaisuja julkisesti esitettyä kritiikkiä vastaan parhaansa mukaan, kuten Lång aivan oikein edellä tekee. Lukevan yleisön tehtäväksi jää ratkaista mitkä argumentit ja periaatteet ovat parempia tai kuka on uskottavin — tämä on julkisen keskustelun tehtävä, paljastaa mahdolliset ongelmakohdat tai virheet.

Sitä paitsi on hyviä syitä epäillä, ettei painokkaammallakaan yksityisellä kritiikillä olisi ollut sen kummempaa vaikutusta. Laatimansa errata-luettelon[2] mukaan Lång on esimerkiksi yhä tyytyväinen käännökseensä 'transcendental' = 'tuonpuoleinen', joka on kontekstissaan (s. 36, CP 5.214) yhtä absurdi kuin jos Kantin 'die transscendentale Dialektik' käännettäisiin tuonpuoleiseksi vuoropuheluksi. [3] Jos minkä niin tällaisen jääräpäisyyden luulisi vievän lopunkin uskottavuuden kääntäjän 'tulkinnan' asianmukaisuudelta. Niinpä koen vastuuni filosofista yleisöä, Peircen filosofiaa ja omaa kokonaisfilosofista projektiani kohtaan velvoittavammaksi kuin välttää sitä ilmeistä mielipahaa, jota lienen kritiikilläni Långille aiheuttanut.
 

Auktoriteetin menetelmä vs. jääräpäisyyden menetelmäSuurimmaksi ongelmaksi Långin käännösperiaatteissa katson sen, ettei Lång malta olla uskollinen Peircen filosofialle, vaan pitää Peircen ajatuksen välittymistä toissijaisena tavoiteena. Se on alisteinen yhtäältä suomennoksen sujuvuudelle, värikkyydelle ja tyylilliselle moitteettomuudelle (ts. 'luettavuudelle' käännösestetiikan mielessä) mutta toisaalta myös ymmärtämistä (ts. luettavuutta semanttisessa mielessä) vaikeuttavalle, suorastaan ksenofobiselle puhdaskielisyyden ideaalille. Långille on tärkeintä käännöksen esteettinen ilmiasu ja "suomen kielen kehittäminen" — ei filosofia, jota tekstin tulisi välittää. Långin ylistämässä joustokäännösperiaatteessa ei ole itsessään mitään vikaa. Se voi olla ilman muuta paras strategia, jos käännetään kaunokirjallisuutta tai sellaisia filosofisia tekstejä, jotka on tarkoitettu enemmänkin heuristisiksi, ajatuksia herätteleviksi tai joissa ei luoteta niinkään täsmällisten argumenttien ja käsitteiden voimaan kuin assosiatiivisiin tai emotionaalisiin vaikutelmiin ja (muihin) retorisiin tehokeinoihin. Mutta en näe mitään järkeä 'joustokääntää' esimerkiksi Kantin, Hegelin tai Peircen tapaisten systemaattisten filosofien keskeisiä tekstejä Långin tavoin.

Silloin kun kyseessä on tieteeksi (eikä kansalaiskeskusteluksi tms.) tarkoitettu systemaattiseen ja täsmälliseen ilmaisuun pyrkivä filosofinen kirjoitus, on "arvovallan menetelmä" ('joustokäännöksen' sijaan) aivan oikea käännösperiaate — alkuteksti olkoon ylin auktoriteetti. Ainakin se on parempi kuin Långin soveltama "jääräpäisyyden menetelmä", jossa etukäteen, käännettävien tekstien luonnetta ja tarkoitusta huomioimatta lukkoonlyödyistä yleisistä käännösperiaatteista ja tekstien suhteen ristiriitaisista päämääristä pidetään härkäpäisesti kiinni, oli tulos sitten miten absurdi tai epätarkoituksenmukainen tahansa.

Tämän suomennoskokoelman alkutekstit on kirjoitettu nimenomaan tieteellisiksi artikkeleiksi, joissa tyylilliset ja kaunokirjalliset ulottuvuudet ovat lähtökohtaisesti toissijaisia suhteessa päämäärään antaa "täsmällistä opastusta niin tiiviissä muodossa kuin selkeys sallii" ja joiden "tarkoituksena ei ole tuottaa lukijalle vähintäkään mielihyvää" (s. vii). Lång lainaa itse Peirceä näin, mutta siitä huolimatta hän väittää, että "tässä tapauksessa eksegeettinen oikeauskoisuus pyrkii pusertamaan teksteistä täsmällisempiä merkityksiä kuin kirjoittaja ilmeisestikin on niihin sijoittanut." Lång ei siis näytä ymmärtävän lainkaan, mihin Peirce itse sanoo pyrkivänsä suurin piirtein jokaisessa kirjoituksessaan. Lång olisi voinut lukea mitä Peirce myös sanoo kirjoituksissaan "The Fixation of Belief" ja "How to Make Our Ideas Clear" eikä vain "nähdä, kuinka Peirce käyttää sukulaiskäsitteitä" niissä. Tämän sisällöllisen sokeuden syynä lienee se, ettei Lång selvästikään vain hyväksy eräitä Peircen filosofian keskeisiä käsityksiä ja päämääriä (kuten 'terminologian etiikkaa'), vaan haluaa julistaa niiden sijalla omiaan (kuten kielipoliittisia periaatteitaan). Niinpä hän katsoo oikeudekseen 'tulkita' Peirceä sen mukaan, mitä Peirce 'ilmeisesti' tai 'varmaankin' tarkoittaa, vaikka oikeammin kyse on Peircen tekstin parantelusta. Tämän parantelun kriteereinä on joko suomen kielen 'sujuvuus ja värikkyys' tai tekstin sisällön parempi yhteensopivuus Långin omien käsitysten kanssa.

Esimerkiksi käännös "Kuinka käsityksiä muodostetaan" (s. 127-150) on kieleltään monin paikoin selvästi värikkäämpää kuin alkuperäinen "The Fixation of Belief", joka on jo itsessään varsin poleeminen ja kärjekäs. Kyseinen käännös on tosiaan varsin herkullista luettavaa, jos tekstin varsinainen sanoma ei kiinnosta. Mutta Långin esittämä peruste käsiteyhtenäisyydestä luopumiselle on mitä epäuskottavin. Hän väittää, ettei esseen ydinkäsitettä, belief "ole voitu suomentaa aina samalla tavoin" vedoten eroihin tekstiyhteydessä ja merkitysvivahteissa (s. 133, alaviite 1). Kuitenkin samalla sivulla heti seuraavassa kappaleessa (CP 5.371), jossa on koko ajan kyse vain yhdestä asiasta, epäilyn (doubt) ja uskomuksen (belief) tai uskomisen (believing) välisen eron luonnehtimisesta, Lång onnistuu viittamaan tähän käsitteeseen peräti neljällä erikantaisella suomenkielen sanalla: Ensin 'belief' on 'vakaumus', sitten 'believe' on 'uskoa', tämän jälkeen 'belief' on 'käsitys' ja lopulta 'feeling of believing' on 'katsomuksen tuntemus'. Vetoaminen 'tekstiyhteyteen ja merkitysvivahteeseen' on juuri tässä tekstiyhteydessä täysin käsittämätön. Tässä Lång ei ole mitenkään voinut tavoitella käännöstä, "joka parhaiten vastannee Peircen sen hetkistä ajatusta" (s. viii). Paljon luultavammin Långin esteettistä silmää on vain häirinnyt 'usko' -kantaisten sanojen toistuminen, jolloin hän ajautui parantelemaan tekstiä yhä 'sujuvammaksi ja värikkäämmäksi' vertaamatta tulosta enää alkutekstiin (kuin ehkä lause kerrallaan). Tällainen tekstin 'paranteleminen' on kuitenkin ristiriidassa Peircen omien päämäärien kanssa — se ei ainakaan selkeytä tekstin 'ideaa' vaan hämärtää (tai vääristää) sitä.

Monin paikoin Lång näyttää siis harhautuneen oman kirjallisen kykynsä ja tyylitietoisuutensa lumoihin unohtaen roolinsa kääntäjänä. Långin harjoittama 'vapaa tulkinta' ei nimittäin ole (ainakaan tämän tyyppisten tekstien) kääntäjän tehtävä, vaikka se voidaan vallan hyvin sallia omissa nimissään kirjoittavalle filosofille tai esseistille.
 

Kielen vs. filosofian ymmärtäminenJostain syystä Lång syyttää minun kuvittelevan suomentamisen olevan sanojen tunnistamista eikä lauseiden ymmärtämistä. Syytös kielii siitä, ettei Lång itse taida ymmärtää mitä eroa on käsitteellä ja sanalla eikä sitä, että lauseen ymmärtämisen ensimmäinen edellytys on sen sisältämien käsitteiden tunnistaminen (ja ymmärtäminen). Lång ei tunnu ymmärtävän lauseen ymmärtämisen toistakaan edellytystä, vaan näyttää kääntäneen vain lauseen kerrallaan välittämättä siitä missä suhteessa lauseen sisältö on koko tekstiin ja sen edustamaan kokonaiseen filosofiseen systeemiin. (Hyvän esimerkin lause kerrallaan kääntämisestä antaa edellä mainittu 'usko' -kantaisten sanojen suomentaminen neljällä erikantaisella suomen kielen sanalla samassa kappaleessa.)

Suomentaminen näyttää Långille olevan todellakin vieraan kielen lauseiden —ei niiden välityksellä esitettyjen ajatusten ja käsitteiden— saattamista mahdollisimman luettavaan suomenkieliseen asuun. Tämä näkyy ensinnäkin siinä, että Lång epäilee minun olettavan jonkin ideaalisen 'oikean' suomennoksen. Tietenkään ei ole vain yhtä oikeaa suomennosta, sen sijaan monissa tapauksissa on hyviä syitä epäillä, että tekstin on tarkoitus ilmaista vain yksi ainoa täsmällinen ajatus (propositio tai käsite), jonka välittyminen myös suomennoksessa on käännöksen hyvyyden tärkein kriteeri. Toiseksi Lång olettaa Peircen käyttävän filosofisia ydinkäsitteitään (kuten mind, belief, conception, thought ja mediation) niin kuin niitä yleensä englannin kielessä voidaan käyttää, millä hän ajattelee oikeuttavansa niiden hämäävän epäjohdonmukaisen suomentamisen, [4] vaikka hän toisaalla tunnustaakin Peircen panevan "kielen ilmaisemaan sen mitä hän [siis Peirce] tahtoo" (s. vii). Lång perustelee ydinkäsitteiden 'sanasanaisen' vastaavuuden mahdottomuutta sillä, että "[f]ilosofisetkaan käsitteet eivät kata eri kielissä eivätkä välttämättä eri filosofeillakaan samaa merkitysalaa". Eivät tietenkään, mutta tässähän on kyse yhdestä ainoasta filosofista ja systeemistä. Vaikka joidenkin käsitteiden käyttö ja merkitys ei näissä nuoren ja keski-ikäisen Peircen kirjoituksissa ollut vielä täysin vakiintunutta, siitä ei seuraa, että niiden viittauskohde olisi epämääräinen tai että Peirce olisi käyttänyt niihin viittaavia sanoja kuin mitä tahansa yleiskielen sanoja. Peircen kääntämisen suhteen on täysin irrelevanttia, miten vaikkapa sanoja 'mind' ja 'belief' voidaan käyttää englannin yleiskielessä tai miten muut filosofit niitä käyttävät. Sen kai pitäisi olla tärkeintä, miten Peirce niitä käytti ja mihin hän niillä viittasi.

Systemaattisen filosofian (tai tieteen) käsitteet eivät ole ensisijaisesti minkään kielen käsitteitä, paitsi ehkä silloin kun niiden käytössä vedotaan intuitioon. Peirce kuitenkin lienee yksi kärkevimpiä tällaisen 'intuitionismin' kriitikoita — yksi Peircen koko filosofian pääperiaatteeista, pragmatisismin maksiimi, käsityksen merkityksen määritteleminen sen ajateltavissa olevien (conceivable) käytännön seuraamusten summaksi (mm. s. 161, CP 5.402), on juuri suunnattu merkityksen intuitio- tai tuntemuskäsitystä vastaan.

Sitäpaitsi Lång ei välitä kääntää edes sellaisia filosofisia käsitteitä 'sanasanaisesti', joiden voi katsoa kattavan varsin yleisesti eri kielissä ja eri filosofeilla saman merkitysalan. Lång suomentaa esimerkiksi lauseen "for as soon as a firm belief is reached we are entirely satisfied, whether the belief be true or false" (CP 5.375) seuraavasti: "Sillä heti kun me olemme saavuttaneet vakaan käsityksen, olemme täysin tyytyväisiä, eikä tähän vaikuta se, onko tuo katsomus oikea tai väärä" (s. 135). Jos Lång kuvittelee, ettei Peirce 'varmaankaan' tai 'ilmeisesti' tee eroa etiikan ja logiikan käsitteiden välillä (oikea = right ja väärä = wrong vs. tosi = true ja epätosi = false), niin tämä jälleen osoittaa, miten vähän hän piittaa Peircen filosofian ehkä keskeisimmästä pyrkimyksestä: ideoiden selkeyttämisestä ja niiden täsmällisestä ilmaisemisesta. Ainakaan tässä ei voi vedota hyvän englannin ja suomen kielen 'vaatimusten' erilaisuuteen.

Vaikka sanat 'uncle', 'eno' ja 'setä' viittaavat eri käsitteisiin ja niiden kohdalla voidaan ehkä puhua kielen käsitteistä, niin sanat 'mind' ja 'mieli', eivät viittaa itsessään tai yleisesti mihinkään käsitteisiin. Ne ovat tosiaan monimerkityksisiä —ts. niitä voidaan käyttää mitä moninaisimmissa merkityksissä— mutta se käsite, johon Peirce sanalla 'mind' viittaa ei ole monimerkityksinen vaan monitasoinen (ja yleisimmällä tasollaan kyllä varsin abstrakti). Sen suomentamisen sanalla 'henki' (mielen sijaan) voisi vielä hyväksyä (vaikka se sisältää tarpeettomia sivumerkityksiä), kunhan se vain olisi johdonmukaista. Sen sijaan sen kääntäminen järjeksi ('habit of mind' = 'järjen tottumus', s. 131) on suurin piirtein vastaava virhe kuin lauseen 'this Swedish car is safe' kääntäminen lauseeksi 'tämä Volvo on turvallinen'.

Löysin artikkeleista "The Fixation of Belief" ja "How to Make Our Ideas Clear" vain yhden sanan 'mind' sellaisen esiintymän, jonka epäjohdonmukainen kääntäminen muuksi kuin mieleksi on ilmeisen oikeutettua. "Roger Bacon, that remarkable mind" voidaan kääntää kuten Lång tekee: "Roger Bacon, tuo huomionarvoinen henki" (s. 127). Useimmissa yleisissä sanonnoissa, joissa sana 'mind' Peircellä esiintyy (kuten 'states of mind' ja 'peace of mind'), se kääntyy luontevimmin juuri mieleksi. Tällaisissa tapauksissa voi tosiaan olla epäselvää, käyttääkö Peirce sanaa 'mind' vain yleisessä sanonnassa vai viittaako se myös Peircen erityiseen käsitteeseen mind. Mutta tällöinhän sanan 'mind' kääntämisen juuri sanalla 'mieli' luulisi olevan erityisen houkuttelevaa, kun suomen kielen 'kotoperäiset' käsitteelliset resurssit riittävät eikä suomentajan tarvitse ratkaista koko asiaa.

Suomen kielen kehittäminen ja varsinkin tieteen tekeminen suomeksi on päämäärä, jota pidän myös omana tavoitteenani. Mutta oman (tai 'uuden') filosofian tai tieteen tekeminen suomeksi on eri asia kuin vieraan kääntäminen suomeksi. Kyllä ajatuksen vierasperäisyys (ja -kielisyys) saa ja sen myös tulee näkyä käännöksessä — etenkin kun kyse on tieteelliseksi tarkoitetusta alkutekstistä. Esimerkiksi Peirce oli varsin tietoinen, että hänen käyttämiinsä käsitteisiin oli vaikuttanut indoeurooppalaisten kielten (mm. englanti, saksa, latina ja kreikka) historia ja rakenteet. Miksi ihmeessä tämä eri kielten vaikutus pitäisi yrittää puhdistaa käännöksestä, jos se on oleellinen osa filosofian sisältöä? Eikä tämän vaikutuksen näkyvänä säilyttäminen ole edes 'suomen kielen vaatimusten' vuoksi mahdotonta, niin paljon eri indoeurooppalaiset kielet ovat aikojen saatossa rikastuttaneet puhdasta suomen kieltämme erilaisilla terminologisilla ja rakenteellisilla lainoilla.

Tommi Vehkavaara

  Viitteet[1]  "Mielen merkillisyydestä", Niin & näin 1/2002 (arvio kirjasta Peirce 2001). Kirjoituksen otsikossa on pieni ladontavirhe — ei 'merkillisisyydestä' vaan 'merkillisyydestä'. [Takaisin tekstiin]

[2]  Url: http://www.helsinki.fi/~mlang/cssp-errata.html (päivittetty 12.6.2002, ts. esittämäni arvioinnin jälkeen). [Takaisin tekstiin]

[3]  Transsendentaalisen lähinpänä vastineena Peircen omassa terminologiassa voisi ehkä pitää mediaation (mediation), ts. 'välittävän tekijän' tai 'välittymisen' käsitettä (vrt. Peirce CP 2.88-89, v.1902). [Takaisin tekstiin]

[4]  Ainoana varsinaisena puolustuksenaan Peircen filosofian peruskäsitteiden epäjohdonmukaiselle kääntämiselle Lång (2002) vetoaa anonyymeihin auktoriteetteihin, esilukijoihin jotka ovat "maan merkittävimpiä Peircen-tuntijoita", ja jotka lukivat käsikirjoitusta "hyvin tarkkaan". Epäilen suuresti löytyykö Suomesta todella sellainen 'merkittävä Peircen-tuntija', joka olisi sekä lukenut käsikirjoitusta 'hyvin tarkkaan' että hyväksynyt Långin käännösratkaisut. Mutta jos löytyy, niin toivon hänen esittävän myös minulle (julkisesti tai yksityisesti) jotain perusteita kannalleen. [Takaisin tekstiin]


 
Kirjallisuus


Lång, Markus 2002. "Mielettömiä odotuksia eli filosofiaa sanasta sanaan?" Niin & näin 3/2002.

Peirce, Charles Saunders 1931–1935, 1958. Collected papers of C. S. Peirce. Vols. 1-6, toim. Charles Hartshorne & Paul Weiss; vols. 7-8, toim. Arthur Burks. Cambridge (Mass.): Harvard University Press. [Viittaukset CP.]

Peirce, Charles S. 2001. Johdatus tieteen logiikkaan ja muita kirjoituksia. Valinnut ja suomentanut Markus Lång. Vastapaino, Tampere. [Sivunumerot ilman tarkempaa viitettä viittaavat tähän kokoelmaan.]

Vehkavaara, Tommi 2002. "Mielen merkillisyydestä". Niin & näin 1/2002, s. 87-90.