Käyttämäni laitteistoMitä kuului?Ääninäytteitä kuulluista asemistaRadioasemilta saatuja vastauksiaMitä on DX-kuuntelu?
 
Tässä osiossa

KATSAUS KESÄN 2000 KELEIHIN

Kesä 2000 jää ULA-kuuntelijoiden mieliin eräänä kaikkien aikojen parhaista. Elokuussa pidetyssä Suomen DX-liiton kesäkokouksessa jopa parikymmentä vuotta ULA-aluetta seuranneet veteraanikuuntelijan olivat valmiin sijoittamaan sen kolmen parhaan kelikesän joukkoon. Mikä kesästä 2000 sitten teki niin hyvän? Ainakin omasta mielestäni erityistä oli kelien monipuolisuus ja suuri määrä. Samana kesänä koettiin eräät kaikkien aikojen parhaat kelit Espanjan ja Iberian niemimaan suuntaan, loistavat tropokelit Puolaan ja Baltiaan, sekä kuultiin eräitä kaukaisimpia Suomessa kuultuja Es-asemia aina Saudi-Arabiasta ja Marokosta asti.

Sinänsä kesän Es-kelien laatu ei ollut mitenkään erikoinen. Useana päivänä kelit kestivät vain hetken aikaa ja voimakkaita läpi päivän kestäneitä kelejä ei oikeastaan ollut. Määrä ja monipuolisuus kuitenkin korvasivat laadun. Kesäkuussa kelejä ei ollut kovin paljoa tavallista enempää, mutta hyvät tropokelit lisäsivät kelipäivien määrää. Sen sijaan viime vuosina heikko heinäkuu oli tänä vuonna ehkäpä paras mitä itse muistan ULA-aluetta kymmenisen vuotta kuunnelleena. Yleensä kesän parhaat kelit ovat osuneet kesäkuulle mutta tänä vuonna ne olivat ehdottomasti heinäkuussa. Heti ensimmäinen heinäkuuta saatiin mielenkiintoiset kelit Turkista, Kreikan, Makedonian ja Albanian kautta Italiaan ulottovalle linjalle. Kesän signaaleiltaan voimakkaimmat kelit koettiin 11 ja 13.7, jolloin varsinkin 11 päivän Italia-keleillä italoasemat tukkivat koko ULA-alueen. Tuloksellisesti paras päivä oli 13.7, jolloin oli mahdollista kuulla useita Suomessa ennenkuulumattomia asemia erityisesti Balkanilta ja keskisestä Itä-Euroopasta. Tampereen seudulla viime vuosina harvinaisia brittikelejä saatiin odottaa aina 25.7 asti, jolloin heti aamusta ULA-alueella kuului irlantilaisia ja muutamia brittiasemia.

Jonkinlaisen kuvan kesän kelien monipuolisuudesta antaa kartta, johon olen merkinnyt eräitä Pirkkalassa kuuluneita asemia. Tarkemman katsauksen keleistä Pirkanmaan horisontista saa lukemalla kesän 2000 kelipäiväkirjaa. Kantoaalto-lehdessä julkaistuja koko kesän kuuntelulokeja voi lueskella loki-sivulta.

Etusivulle