LAPSET

Lapset kuuluvat myös kutsuttuihin perheenjäseniin, muistattehan kuitenkin ilmoittautuessa mainita myös heidät. Lapsia ei kuitenkaan ole pakko ottaa mukaan, jos haluaa välillä juhlia ihan vain kahden kesken.

Tarkoitus on pyytää muutama tyttö vahtimaan meidän Eerikaa ja vieraiden lapsia. Lapsille ajateltu huone on kuitenkin rappusten takana parvella ja tyttöjen hoitovastuu rajoittuneekin kuitenkin vain sinne, eli syömiset, pissattamiset ja perässäjuoksemiset kukin vanhempi huolehtinee itse. Tytöt kuitenkin viihdyttävät ja pitävät silmällä lapsia näiden ollessa yläkerrassa. Tyttöjen kanssa on kunkin vanhemman syytä sopia, saako pienokainen liikkua itsekseen edestakaisin (äidin syli - leikkihuone - äidin syli) vai tuovatko ja hakevatko vanhemmat pilttinsä.

Tytöt aloittavat lapsenvahtipestinsä vihkimisen jälkeen ja lopettelevat näillä näkymin kymmenen tienoilla. Ruokailun alkupuolella voisivat lapset olla vanhempiensa hoteissa, jotta tytötkin ehtivät syödä.

ALKUUN