Jorin versio:

Raap, raap, raap; raap, raap, raap; raap, raap, raap. Monotoninen ääni syntyi puisesta voiveitsestä, jolla raaputin tapettia erään yhdistyksen omistaman asunnon remonttia tehdessä. Yhdistyksen muitakin jäseniä oli mukana, eräänä ahkerimpana eräs Laura Rintakoski. Näytti ihan viehättävältä naishenkilöltä se.

Edellämainittu oli kevättä 2000. Syksymmällä samainen naisihminen heitti minut muutaman kerran asunnolleni tullen joskus teellekin kotiin. (Pois kaikki likaiset mielikuvat! Siveellisesti teetä joimme me! (Mainitun naisihmisen tyttären mukanaololla saattoi olla osuutta asiaan.)) Jotenkin johkaannuin viettämään aikaani Lauran asunnolla, ja joulukuussa tapahtuikin sitten Pompahdus:

Jori ja Laura makaavat vierekkäin selällään. Jori kysyy tuleeko Laura jouluna Jorin äidin luo, ja Laura suunnittelee aikataulun valmiiksi. Hiljaisuutta kestää kaksi tai kolme minuuttia. Sitten Laura nousee vatsalihasten maksimitehoa käyttäen sängystä, niin että kuuluu sellainen "Viuuh - pomp!" -ääni, ja huutaa "HETKINEN! EIHÄN ME SEURUSTELLA!".

Lauran versio:

Tapasimme vapaa-toimistolla säännöllisesti johtokunnan kokousten merkeissä. Jonakin keskiviikkona oli Jorin auto huollossa ja hän jalkamiehenä. Samalla suunnalla asuvana tarjosin autokyydin kotiin. Ja samoin seuraavana ja seuraavana ja seuraavana keskiviikkona.

Kohteliaana miehenä Jori kutsui kahville pois jäädessään. Neljännellä kerralla en enää kehdannut kieltäytyä.

Vieläkään en tiedä, pyysikö Jori kahville/teelle kohteliaisuuden vai koska halusi niin.

Myöhemmin kyllä selvisi, että auto jäi kotiin _vain_ keskiviikkoisin. Miksiköhän? Kohta Jori kutsui itsensä meille teelle ja sitten jouluksi. Helmikuussa tapahtui ratkaiseva käänne, tietokone muutti meille. Heinäkuussa perässä muutti Jorikin.