Viime yönä Olli nukahti yhdeltä. Ja heräsi vartin yli yksi. Ja nukahti taas puoli neljä, heräsi 20 vaille seitsemän.
Ja aamu- ja iltäpäivä pojalta kuluikin sitten jotakuinkin nukkuessa, heräsi kai kerran välissä syömään. Nyt kello on kymmenen päälle ja poika nukahti. Herännee kohta, ja yö taas tuskin tulee olemaan kovin kiva.
Huomenna on tohtorinkaronkka, ja siitä viikon päästä toinen. Oli muuten viime viikollakin, ja sitä edellisellä, väitökset. Tohtorituotantoa liukuhihnalta... no, eipä tämä nyt vallan tavallista ole.
Tulin karonkasta kotiin. Kello kymmenen ja lapset nukkuvat. Noin 10:05 Olli heräsi.
Viime yö meni tosi myöhään. Kumma kun pysyin väitöstilaisuuden hereillä, tosin aihe onneksi oli melko mielenkiintoinen. Karonkassa piti puhua jotain, kun juhlakalu kehui minua ja siihen pitää vastata. Suomeksi puhuisi väsyneenäkin, mutta englanniksi aina pelkää että sanoo jotain erityisen pöljää.
Olli on kuulemma taas tänäänkin itkeskellyt ja oksennellut. Äh ja voi.
Huomenna pitäisi sitten ajaa Satakuntaan. Hirvistyttääpi, voi taas matka olla sellainen että korvatulpista olisi iloa.
Hmm, kello on yli kymmenen. Minä nukuin hyvin, tuntuu siltä että Olli ei juurikaan heräillyt ja nukahtikin jo yhden jälkeen. Toisaalta Laura nukkuu vieläkin, joten ilmeisesti sitten muistikuvani on väärä.
Nyt voisi järjestellä vähän paikkoja, onpa sitten siistimpää kun palaa Satakunnasta. Toivottavasti pääsee lähtemään ennen kahtatoista.
Reissu ohi. Vähemmän paha kuin luulin. Olli nukkui koko menomatkan Pomarkkuun (ihan tosi!), Pomarkusta Honkajoelle oli hereillä ja tyytyväinen ja kitisi ihan vähän. Honkajoelta Ikaalisiin ja sieltä takaisin Tampereelle alkoivat matkat huudolla, mutta kohtuullisen nopeasti se kummassakin tapauksessa meni. Ehkä ensinmainituissa auttoi, että matkustettiin puolenpäivän jälkeen jolloin Olli yleensäkin nukkuu hyvin.
Joka tapauksessa automatkailu sinänsä ei ole se paha, ongelma siinä tulee epäsuorasti siitä ettei pääse ottamaan syliin.
Viime yö meni jotenkuten. Tutulla kaavalla taas, nukahti 11:30 ja heräsi 11:55, huusi n. 0:55 saakka kunnes simahti. Yöllä oli sitten useampaan kertaan hereillä ja Laura nukutti tissille.
Ihottumaa oli ihan äsken. Epäilys kohdistuu vahvasti suklaaseen. Se olisi hyvä, selkeä allergia joka ei rajoita mahdottomasti.
Vanhemmat vanhenevat. Isälläkin epäiltiin diabetesta, kuulemma. Katsoin pilleripurkin etikettiä, mutta ei siinä kyllä puhuttu mistään insuliinistä. Ihailtavan äkkiä isä on vaihtanut maidon rasvattomaan jne, vaikka toteisikin että myös ruisleipä on vaarallista: satakin vuotta kun sitä syö, on melkein varmaa että kuolee.
Olli pääsi ensimmäistä kertaa liikkumaan pitempään, jopa puoli metriä. Tosin takaperin, mutta kai se kohta sujuu eteenkin.
Minulla on melko surkea olo, enkä tiedä miksi.
Nukuin viime yön aika hyvin. Eerika jäi Ikaalisiin, joten hoidettaviakin on vain yksi. Töissä ei ollut mitään kauhean erikoista. Mitään flunssakaan ei ole. Mutta surkelustuttaa, elämä tuntuu keljulta enkä saa aikaiseksi kuin naputella sähköposteja ympäriinsä. Työpäiväkin meni joteensakin väsyneen oloisesti.
Plääh.
Laura lähti kaverilleen. Oletan että palaa jotakuinkin kello yksi yöllä, ja joutuu puhumaan viittomakielellä tullessaan kun leukanivel ei enää kestä liikettä. Lauralla ja kaverillaan Katjalla on tapana puhua paljon.
Kuka sen tekee ja ennenkaikkea miten? Sen kello viisi yöllä tapahtuvan vaihdon ymmärtää, mutta kello 11-12 illalla tapahtuvaa ei, kun poika on ihan silmien alla.
Sillä jonkunhan pitää vaihtaa meidän Olli toiseen samannäköiseen yön ajaksi. Ei muuten käsitä miten tuo voi koko yön herätä tunnin välein känisemään, ja nyt sitten aamulla olla herttainen pikku poikakeiju. Kiinnostaisi tietää myös kumpi noista on se alkuperäinen Olli, jos vaikka vaihdot joskus loppuvat.
Itsenäisyyspäivä, eli lomaa. Hyvä, nukuin yhteentoista, eli kun seitsemältä oli viimeisin herätys, niin neljä tuntia putkeen. Nyt on taas jotakuinkin pirteä olo. Tänään on tarkoitus mennä ravintolaan ja katsoa ilotulitusta ja sellaista.
Ja syöttää Ollille maissinaksuja. Sitä poika nyt on pari päivää saanut, eli ruokavalio on jo kurkku plus riisi plus maissi.
Itsenäisyyspäivä oli. Pum pum, olimme ilotulituksessa. Olli katseli raketteja kummemmin reagoimatta. Ei pelästynyt, ei ilahtunut, ei juuri mitään. Osatakseen ihmetellä kummallista pitää tietää mitä on tavallinen.
Aamusella totesin puoli-iloisena että nukkuihan Olli hyvin siitä saakka kun otin sen viereeni ihan seitsemään asti. Laura huomautti, että otin Ollin noin viideltä. Ja nukkumaan päästiin juuri ennen kolmea. Kaiken lisäksi Laura oli nukkunut huonosti nekin muutamat tunnit jotka olisi voinut unia nähdä.
Työpäiväkin sujui, olosuhteisiin nähden ehkä hyvinkin. Ainakin muistin että MountedDevices-tempulla saa XP:ssä vaihdettua C- ja D-asemien paikat. Hassua että pitää riemuita tuon muistamisesta.
Laura oli yhtiökokouksessa kun aloitin tämän kirjoittamisen. Äsken tuli takaisin, ja siinä välissä oli mm. pessyt Ollin pyllyn ihan itse. Vähänkö olen ylpeä itsestäni taas.
Ennen kokousta Laura valitti että on väsy. Lohdutin, kello viideltä, että enää kymmenen tuntia niin saa ruveta nukkumaan.
Yhtiökokous tarkoittaa että meillä on omistusasunto. Ja on meillä sitäpaitsi autokin, ja kaksi lasta. Asunto, vaan ei omakotitaloa, eikä koiraa. Olon pitäisi silti tuntua edes vähän keskiluokkaiselta, vaan kun ei tunnu. Ehkä pitäisi keksiä joku poroporvarillinen harrastus.
Suorastaan pelottavan tarkkaa. Kello on yhdeksän, ja Olli nukahti n. 30 sekunnin nukuttamisen jälkeen. Se herää kello 22.30, ehkä aiemminkin mutta silloin vielä saa nukutettua takaisin. Mutta tuosta sitten tulee se useamman tunnin huutoputki.
Laura yrittää opettaa Ollin niin, ettei se oppisi nukkumaan tissille. Ymmärrettävää, mutta minulta alkaa mennä usko. Kun mitään ei tapahdu, Ollilla on vakiorytmi jossa se pyörii.
Tänään oli saunapäivä. Olli oli kylvyssä ämpärissä(!). On se pieni, kun mahtuu ämpäriin. Oli sitäpaitsi puoli tuntia tai vähän ylikin vallan tyytyväinen.
Eilen sanoin Lauralle että väsy, menen nukkumaan. Siis silloin yhdeksältä. Onneksi Laura ymmärsi sen, eikä sanonut että "teepä tuo asia X joka kestää 30 sekuntia". Kas kun "väsy just nyt" tarkoittaa että nukahdan jos menen nukkumaan just enkä 30 sekunnin kuluttua. Joskus Lauran loppuraskaudesta pänni kun Laura komensi minut sänkyyn vain koska ei halunnut katsoa olohuoneen matolla makaavaa miestä. Sitten en tietysti enää nukahtanutkaan.
Laura valittaa ettei saa lopettaa blogia. Vaan lopetan silti, silloin 18. päivä, eiköhän tätä jo pidetty ole. Eikä Ollista niin paljon uutta enää päivittäin ole.
Olli osaa kääntyä selältä vatsalle, ja toisinpäinhän on osannutkin jo pitkään. Lauralle tuosta selältä kääntymisestä sanoin että katso katso katso nyt, johon Laura sanoi että juu, on se sitä tehnyt. Vauvani kasvaa eikä minulle kerrota.
Tulin karonkasta. Opin samalla, että busseja menee harvemmin näin illalla ja alkuyöstä. Olin ehtinyt jo todeta että ovatpa kivoja keksintöjä nuo isot autot. Aiemmin olen todennut että parempi kävellä tai autoilla, minulla kun on taipumus päätyä väärään paikkaan tai väärään aikaan oikeaan paikkaan. No, ensi kerralla katson aikataulut valmiiksi. Sitäpaitsi kävely teki hyvää, paitsi varpaille. Juhlakenkiä ei ole kävelyyn tarkoitettu.
Karonkkaa edeltää tietysti väitöstilaisuus. Ensin sisään tulevat vastaväittäjä, kustos ja väittelijä, tässä järjestyksessä. Sen ajan seurakunta, eikun siis yleisö, seisoo. Sitten kustos toteaa että oikealla puolellani on väittelijä N1 ja vasemmalla N2 ja että XX tiedekunnan määräämänä kustoksena avaan väitöksen, or the same in english. Ja sitten istutaan.
Väitöksellä ei ole varsinaista funktiota. Väitöskirja on tarkastettu jo etukäteen, ja yleisö ei a) tavan mukaan koskaan kysy mitään ja b) ei voisikaan koska säännöt määräävät tilaisuuden avoimeksi mutta eivät väitöskirjaa julkiseksi jotain määräaikaa ennen väitöstä. Lisäksi monilla aloilla väitöksestä ei ymmärrä mitään, joten kyse on lähinnä latinaa puhuvan papin kuuntelusta. Nyt tosin ymmärsi, esim. "tällainen Googlen käyttöliittymän yksinkertaistaminen auttaa vanhuksia" on aika selkeää suomea. Tai englantia siis oli tänään.
Väitös saa pohtimaan rituaalien funktiota yleensäkin. Miksi esim. Ollille pidettiin nimiäiset? Kai niillä joku tarkoitus on? Ja tuntuu siltä että niitä syntyy itsestään. Minä muistan ala-asteella pitäneeni pulpetissa paperia johon ruksin jäljelläolevia päiviä. Parina vuonna käyttiin kesäloman alettua polttamassa ko. paperi. Siitä olisi voinut tulla pysyväkin tapa seudun lapsille, luulisin.
Karonkassa oli shatobriääniä, siis sitä pihviä joka alkaa ceellä ja jonka kirjoitusasua ei koskaan muista. Oli kai ensimmäinen kerta elämässäni kun nimenomaisesti sitä söin. Hilla-ilmiö. Eli kun se kuulosti hienolta niin sitä odotti jotenkin erikoisen makuiseksi, mutta oikeasti se on ihan hyvää mutta ei sen erikoisempaa kuin moni muukaan ravintolassa tarjottava pihvi (sitäpaitsi kala on usein parempaakin kuin liha). Nimen hilla-ilmiö olen keksinyt kun hilla eli lakka olisi minusta ihan kelvollista vaikkei yhtä hyvää kuin esim. mansikka, mutta sitä mainostetaan yöttömien öiden kypsyttämäksi artisten aromien kullanhohtoiseksi marjaksi. Siksi sen makuun pettyy.
Laura lähetti tänään sähköpostia töihin: "Mitään ei ole kuulunut koko päivänä! Mullaon IIIIIIIIIKKKKKKKKKÄÄÄÄÄÄÄÄVVVVVVVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ". On tuo suloinen, tuo Laura.
Joo, jos palaisi lopuksi blogin pääasiaan. Lauran eräs viesti otsikolla "Reklamaatio" kertonee kaiken: "Minulle on toimitettu vauva joka ei toimi. Se menee nukkumaan klo 2 yöllä. Voin saada sen nukutettu klo 21, 22, 23 tai 24, mutta tunnin nukuttuaan se herää ja nukahtaa uudestaan klo 2 yöllä. (viime yönä klo 2.02 jne)." Tuohon tuli vastauksena että "Haluaisitko palauttaa sen lähettäjälle", johon Laura: "Kyl mä aina välillä yritän, mutku se vaan kuorsaa. Pitää ihan potkasta kylkeen että tavarantoimittaja tajuaa nousta vaihtamaan vaipat."
Noin se on. Nukkuu aamupäivän, ja on tyytyväinen about aina paitsi kello 23:00-02:00.
Laura oli tänään melkein koko päivän kiukkuinen, huusi sekä minulle että Eerikalle. Onneksi rauhoittui sitten illallemmalla. Mutta ei saisi huutaa. Minulle tulee tavattoman paha mieli siitä. Kaikki muut sitten saavatkin huutaa ja räyhätä ihan halunsa mukaan; empaattisella päällä ollessani saatan miettiä syytä huutoon ja muutoin vain kohautan olkapäitäni ja totean että kas, idiootti.
Olli ei enää oikeastaan edes vaikuta aina vauvalta, vaan ihan on pikkupojan näköinen ja tuntuinen toisinaan. Toisekseen tuo osaa jo melkeinpä kieriä, pituusakselin ympäri pari pyörähdystä menee jo aika vauhdilla.
Kello käy puoli kahta jo, ja Ollilla ei ole mitään hinkua nukkua. Tosin eipä nyt huudakaan, kunhan vain on. Ei tunnu kaipaavan edes seuraa. Eli kaikki hyvin, paitsi neljä tuntia pielessä oleva rytmi.
Laura lukee kolmatta päivää WWW-sivuja lasten turvaistuimista. Myöntää täytyy, että kapistus on kyllä sellainen jonka hankintaa sietää harkita kunnolla. Periaatteellisesti ikävin kysymys on tietotekniikasta tuttu käytettävyyden ja turvallisuuden tradeoff. Jos salasana on 'abc', se muistetaan mutta on helppo arvata, jos taas salasanaksi valitsee 'gk20f3!d', sitä ei kyllä ilkeä kräkkeri arvaa mutta käyttäjä teippaa muistilapun monitorin kylkeen; ja turvaistuimista yksi voi olla helposti autosta toiseen siirrettävissä mutta toinen malli taas turvallisempi. Kuitenkin turvallisuuteen todellisuudessa vaikuttaa paljon se, miten mukavaa käyttö on.
Laura on ollut koko päivän taas huonolla tuulella. Eerikalle huutaa ja minulle ei puhu paljon mitään, ettei kuulemma tulisi huutaneeksi. Laura valitti, että huutaa minulle kun useammasta kerrasta en tee jotain. Enkä huomaa kun Laura sanoo että "jos nyt et tee asiaa X, suutun". Lahjoitin sitten jokusen mur-kortin. Niissä lukee "Olen MELKEIN vihainen, koska", ja vaihtoehtoina on sitten 'biojäte haisee', 'wc siivoamatta' jne. Toivottavasti tämä auttaa, ja saan kirjallisena tiedon siitä että Laura voi suuttua.
Olli piti hereillä taas puoli kolmeen, josta sitten nukkui neljään. Loppuyöstä en muista. Onneksi Eerikalla oli yövieras, ei juuri ollut vaivaa lapsesta. Mahdottoman hyviä keksintöjä ovat myös valmiit puurot, esim. marjavispipuuro, joita antaa aamiaiseksi.
Laura söi tänään ahventa. Se tuntui oudolta. Ehkä tämä on joku vastareaktio raskausajalle, jolloin saattoi mennä pari viikkoa esim. pelkällä ananasmurskalla. Taikka sitten MacDonals-hampurilaisilla, joita Laura normaalisti ei koskaan syö.
Tippadippahip. Laura ei enää ole kiukkuinen vaan kiltti taas ja sitä myöten minä olen iloinen. Eilen ei jaksanutkaan tehdä isiblogia.
Tänään nukuin aika pitkään ja sitten tein hetken töitä kotona. Valinta oli oikea - olin selvästi pirteä ja sain yhden aika tärkeän jutun tehtyä ilman ongelmia.
Kävimme katsomassa pikkulasten turvaistuimia. Olli kasvaa, kaukalo jää pian pieneksi. Turvaistuimia on monenlaisia. Kolme kauppaa, kahdessa oltiin ehdottomasti selkä menosuuntaan olevan istuimen kannalla. Kolmannessa ei, mutta kauppa ei oikein kyllä vakuuttanut asiakaspalvelulla ja ehkä tieto turvallisuudestakin oli heikkoa.
Yritin etsiä Liikenneturvan sivuilta tietoa asiasta. Kovasti suositeltiin että selkä menosuuntaan olevia istuimia, mutta lukuja löytyi vain yksi: turvaistuin vähentää henkilövahinkoriskejä 50%, selkä menosuuntaan oleva 80%. Eli sinänsä selvä pudotus, mutta mitkä ovat absoluuttisia lukuja? Tulee mieleen kauhistelu vaikka Tsernobylin jäljistä malliin "kilpirauhassyöpien määrä kaksinkertaistui lapsilla". Siinäkin unohdetaan autuaasti, että vähentämällä tupakoinnista johtuvia syöpiä esim. 5% päästään helposti kokonaisuutena parempaan tulokseen.
Ensimmäisessä kaupassa jossa käytiin, kerrottiin että 15 alle 3-vuotiasta lasta on tänä vuonna halvaantunut kolarissa. Pitäisi tonkia jostain varmistus asialle.
No, pari hyvää mallia joka tapauksessa löytyi. Laura saa päättää niiden väliltä.
Olli saa maissivelliä. Eli siis Maizena-jauhosta tehtyä hyytelöä, nesteenä puolet vettä ja puolet äidinmaitoa. Paitsi että ei se niin olekaan. Lauralta äsken tarkistin, ja velli jota annetaan pullosta on eri juttu kuin hyytelö. Niitä Olli joka tapauksessa syö hyvin. Ruokavalio on siis jo kurkku, riisi ja maissi, ja ananasta on maistanut. Seuraavaksi ehkä porkkana.
Vuosi alkaa olla pulkassa. Vapaa-ajattelijoiden paikallisen yhdistyksen viimeinen johtokunta oli äsken, ja sähköpostissa kerrotaan että työsopimukseni (tai siis 31% sopimus) on allekirjoitusta odottamassa. 69%+31% = 100% = Laura ja lapset saavat leipää ja voita vielä ensi vuonnakin.
Pilkoin äsken selleriä keittoa varten. Siitä tuli mieleeni, että joulussa on hyviäkin puolia, kuten Waldorf-salaatti, jota Laura taas arvatenkin tekee. Noin keskimäärin joulun saldo on kyllä vähän siinä ja siinä. Yritys keksiä lahja (ei onnistune, en minä ole luova, minä olen nörtti), siivousta (arghs, ahdistaa jo normaalisiivous) ja sitten vielä kaupassakäyntiä kun 3*10^6 suomalaista tahtoo just silloin kaupoille kuin minäkin.
No, on jouluna kivaakin. Lomaa ainakin. Silloin voi ehkä yrittää Ollin unirytmiä parantaa, kun ei tarvitse huolehtia työ- ja kouluheräämisistä välittää.
Olli tykkää maissinaksuista. Ne ovat pelkkää maissia, näyttävät juustonaksuilta mutta ovat täysin mauttomia ja hajuttomia. Sillä pojan saa hiljaiseksi, heittää vain naksun lähelle. Vähän kuin koiralle, että vuh vuh vaan, siinä keksi, älä hauku.
Nörtillä on ongelma. Laura sanoi että pitää sammuttaa kone yöksi. No, laitoin tietysti itselleni tulemaan automaattimailia illalla aiheesta. Mutta nythän en sitten välttämättä heti aamulla lue sähköpostia. Ja silloin jäävät saamatta ne mahdolliset muistutusmeilit aamua varten!
Laura käytti tänään ensimmäisen kortin, "biojäte haisee". Nyt on taas parempi olo, kun pari päivää on ollut rauhallista. Kestää taas, jos vaikka tulee huutoa. Biojätteestä puheenollen se on kuulemma haissut monta päivää. Minä en huomaa sellaista. Ehkä se johtuu siitä, että pienenä olen mm. lapioinut paskaa. Myös bensiinin, tärpätin ja sen tapaisten hajun kestän. Mutta on minullakin hajuryhmä jota en juurikaan siedä: hajusteet. Tavallisen kaupan shampoohyllykin voi etoa.
Onkin jo aika päättää blogi pian, kun jutut käsittelevät pian pelkästään selleriä. Huomenna taidan avata vieraskirjan. Vähänkö hienoa, interaktiivinen blogi!
Työteliäs ja tuottavainen olo. Hassua, ei yö kovin paljon tavallista parempi ollut. Töissä on vaihteeksi enemmän hommia, mutta silti tuntuu siltä että hommat luistavat. Mukavaa vaihteeksi tämäkin.
Laura luki edellisen merkinnän ja totesi että Ollihan nukahti kahdeltatoista. Siitä siis pirteys.
Nyt kello käy yhtätoista, ja Olli alkaa vaikuttaa väsyneeltä. Ehkä se nyt sitten nukahtaa ja tilanne tästä lähtee paranemaan.
Olli sai tänään porkkanaa. Hampaita se vahvistaisi, jos niitä olisi. Muuten ei kai erikoisempaa olekaan, paitsi että kirjoitinpa työsopimukseen nimen alle joten kaikki on virallisesti selvää.
Ja nyt sitten aukeaa vieraskirja. Kirjoita, ja kerro meiliosoite niin saat tiedon kun epilogi valmistuu joskus aikanaan.
Äh, möhelsin. Vuorokausirytmiä ollaan jo saatu siirrettyä, mutta nyt Olli nukkui vaunuissa kun minä olin [hyöty]kävelyllä ja ymmärsin väärin miten piti toimia. Kello on melkein 12 ja Olli tuskin nukahtaa ennen yhtä, tai ennen kahta sen paremmin.
Toin tänään Lauralle kukkia. Merkittäköön se tähän blogiin muistiin ikuisiksi ajoiksi, on sen verran harvinainen tapahtuma...
Syötin Ollin äsken. Minusta se söi "puuroa" (eli maissijauhopöperöä) enemmän kuin Eerika kahden vanhana.
Huomenna pitää hinata itsensä Helsinkiin. Järkevä ihminen nukkuisi junassa, mutta minä arvatenkin pölisen koko matkan epäuskonveli Karisman kanssa. Sittenpä onkin vapaa-ajattelun virallinen puoli hoidettu tältä vuodelta.
Nyt pitäisi kai keksiä jotain erityisen fiksua ja hienoa kommentoitavaa. Ei minulle kyllä tule mieleen mitään. Paitsi ehkä että junassa on melkein maaginen olo, kun on ulkona muuten hämärää paitsi täysikuu sumun läpi, ja sininen kajo joka tulee kipinöinnistä junan virransyötössä ja heijastuu radanvarren lumesta.
Koko päivä melkein menikin Helsingissä. Pähkittiin mikä oikeusministeriön työryhmälle tuli kun se keksi että uskonottomille ei sittenkään pidä antaa vihkimisoikeutta, vaikka pari kuukautta sitten todettiin että tottakai tasa-arvon vuoksi. Ja oli siinä kokouksessa muutakin. Enemmän saatoin silti saada aikaan junamatkalla kuin kokouksessa.
Kello on 23:52. Eli tällä kertaa "N. päivä" tarkoittaa sitä eikä "(N+1). päivä". Olli nukkuu. Ehkä tämä nyt tosiaan tästä pikkuhiljaa lähtee. Laura toisaalta on kovin monena peräkkäisenä päivänä ottanut kipulääkettä.
Riitta ei vielä kirjoita omassa blogissaan että lähtö olisi edes lähellä. Laskettu aika olisi ollut tänään. Olisi se juhlavaa päättää oma blogi onnitteluihin.
Kuppi kahvia, posket punaiset, karjalanpaisti uunissa ja kohta kai valmiskin, Laura ja Eerika keittiössä leipovat piparia. Posket punaiset kun olin lasten kanssa äsken kävelyllä. Kiva kun sai Eerikan kanssa olla hetken. Aamulla olikin taas kommentti että "ISI! Herää! Minä olen ollut jo TUNNIN ihan yksin hereillä." Ja vastaukseni oli tietysti että nuku tai mene koneelle tai jotain.
Laura on kipeä, kuumetta ja niska-hartia-jotain kovin kipeä. (Äh, kuulemma joko "niska kipeä" tai "hartia kipeä" on vähättelevä ilmaus, en muista kumpi; joka tapauksessa Lauralla osa yläruumiissa on aivan vähättälemättä kovin sairas.) Nyt onneton auttaa piparien teossa särkylääkkeen voimalla. Vaan en voine asialle mitään.
Aamulehdessä kerrottiin, että vauvojen vanhemmat eroavat täällä Tampereella kovasti paljon. Lienenkö maailman ainoa ihminen, jonka mielestä ihanteemme ovat pielessä? Jotenkin "tunteiden ilmaisu" ja "riitely ja sopiminen" ovat tärkeitä. Tottahan pitää hyväksyä, että biologisistakin syistä voi kiukustua. Mutta ihanteena ei minusta riita ja sopiminen ole parempi malli kuin elo ilman riitaa. Ja vähintäänkin kiukustumisesta pitäisi pyytää anteeksi, vaikka sitten selittäen samalla että olin väsynyt tai se on tämä hormonimyrsky tai whatever.
Olli ei ole tehnyt mitään erikoista. Olisi se tietysti voinut bloginlopetuspäivän kunniaksi vaikkapa oppia jonkun uuden taidon tai jotain. Mutta ei, samanlaisena hiljaisena kehityksenä se tästä jatkuu, tänäänkin vaikkei mitään näe.
* * *
Puoli vuotta on kulunut, vähän ylikin. Alkukesän suunnaton vihreys on vaihtunut heinäkuun helteisiin, heinät niitetty ja vilja tuleenut, ilmat viilentyneet ja illat tummuneet, puut menettäneet lehtensä, talvitakit haettu vinteiltä tai kaivettu kaapin perältä, lopulta lumi peittänyt maan ja tehnyt maailmasta vaihteluksi hiukan valoisamman.
Samaan aikaan eräs jännittynyt odotus on muuttunut tuskalliseksi, pitkäveteiseksi odotukseksi, hetken purkauksen jälkeen hämmennykseksi, se edelleen tasaantumiseksi. Moni asia tuntuu kaukaiselta. Jos joku kysyisi napatyngän irtoamisesta, arvelisin sen kai tapahtuneen joskus 1990-luvulla.
Näillä asioilla on yhteyttä vain toiseen suuntaan. Elämme koska aurinko paistaa; mutta vaikka emme eläisi, aurinko paistaisi silti.
* * *
On syytä kiittää. Osansa kiitoksista saakoon Suomen valtio, joka
yliopistolaitoksen kautta on huolehtinut palkanmaksusta. Ison osan
lähetän Lauran vanhemmille ja isovanhemmille, erityisesti "pikkumummulle"
eli Lauran äidille. Ilman heitä tämä puolivuotinen olisi ollut
todella paljon raskaampi. Toisella tapaa ovat auttaneet vaunujen ja
vaatteiden lahjoittajat, heistä "Sasu" suurimpana. Heidi & perhe ovat
olleet mukana, ja aivan erityisesti muistan yhden kerran odotusajalta,
jolloin saimme levätä heidän hoitaessaan Eerikaa. Työkaverit ovat
sietäneet laboratorioinsinööriä, joka varmaankin on useamman kerran
kirjoittanut dir Linuxissa ja ls Windowsissa.
Ja eniten on kiitettävä Lauraa. Kaikesta.
Unohdin varmasti monet kiitoksista. Se annettakoon minulle anteeksi; unohdan minä monta muutakin asiaa, kuten kai tämän blogin lukijoille on tullut selväksi...
* * *
Maailma jatkaa rataansa, edessä on planeettamme toinen puolikierros auringon ympäri. Sen jälkeen on taas kesä ja suunnaton vihreys. Silloin Ollikin on jo aika iso taapero.
Blogi päättyy. Vieraskirja jää käyttöön ehkä kuukaudeksi, ja epilogi tulee joskus maapallon neljänneskierroksen kuluttua.