Etusivulle

Syyskuu - Jorin isiblogi

1. päivä

Prioriteetti. Uni.

Laura esittää että pe-la on retki ja la-su siivousta. KUN MEILLÄ SAA OLLA LATTIA SOTKUINEN KUIN SIKOLÄTISSÄ, kunhan vain ehtii LEVÄTÄ. Minä tiputtelen tavaroita ja unohtelen asioita (onneksi työni kannalta, että unohdan ensin pankkikortin tunnusluvun, kaikki käytännölliset asiat ja puhelinnumerot ym, vasta viimeksi salasanat ja unix-komennot), ja Laura haluaa että silti siivotaan. Eikä lattia edes ole sikolättitilassa.

Ja kun lepääminen ei onnistu käskystä. Joskus ei saa nukuttua, äsken kyllä sain vartin verran.

Ovatko kaikki naiset yhtä luupäisiä? Pitäisi sentään normaaliälyisen ihmisen ymmärtää että siivous ei ole ihan niin tärkeää. Pahimmillaan Laura tietysti siivoaa itse ja saa selkänsä kipeäksi, mikä onkin vallan erityisen fiksu veto.

1. päivä, osa 2

Laura valittaa että puurokattilaa ei voi laittaa jäähtymään tiskialtaaseen koska siinä on tiskiä. Totesin että laittaa siihen altaiden väliin keskelle. Ei kuulemma käy kun voi tippua.

Kattila painoi n. 1.5 kilogrammaa (punnitsin, mutta Laura ehti lisätä n. 200 grammaa muuta ennen sitä, paino on siksi arvio). Sen keskiosan leveys on 3 cm, ts. painopisteen on siirryttävä 1.5 cm jotta kattila tippuu. Kattilan keskeltä reunaan on alle 15 cm. Näin ollen tarvitaan yli 150 gramman paino kattilan reunaan jotta se tippuisi. Mistä ihmeestä siihen kattilaan kohdistuisi 1,5 newtonin voima ylhäältäpäin? Ufotko sen aiheuttaisivat?

Että taas ahdistaa pientä ihmistä.

2. päivä

Tippa-dippa-hip. Perhe Mäntysalo menee metsään kera Mikan & Heidin & Ronjan. Metsässä on kivaa, ja nyt viikonloppu ja metsäilyn jälkeen lepään ja rötvin ja sitten olen taas pirteä kuin peipponen! No, ehkä pirteä kuin keripukkia sairastava peipponen, realistisesti ajatellen.

3. päivä

Back from metsä. Oli kivaa. En muistanutkaan, että tähtiä on niin paljon - kaupungissa näkee kyllä kirkkaimmat tähdet mutta hajavalon takia vain ne. Eerika sai kolme kalaa, kaverinsa Ronja myös. Ahvenia, niistä tuli ihan hyviäkin vielä paistettuna.

Vauva tekee muutakin kuin pissaa. Asia olisi hyvä muistaa minunkin. Laura on nyt viikon verran sanonut että tietää koska pissa tulee, ja sanoi metsässä että nyt, pidä vauvaa. Pidin, ja huomasin että tuli keltaista mönjää samalla. Oli sattuma, hyvin onnekas sellainen, että ei tullut housuilleni.

Oli samalla ensimmäinen yö metsässä vauvan kanssa. Periaatteessa OK, tosin rinkka painaa aika pirusti kun siinä on sekä omat että Lauran tavarat, Laura itse kantaa Ollin varusteineen. Oikeasti se kai painaa vähemmän kuin intin tst-varustus, mutta Jori-20vee oli varmaan vahvempi kuin Jori-30vee.

Tänään olin vähän aikaa Ollin kanssa, Laura kävi hampurilaisella Eerikan kanssa. Hyvä että saavat nekin kaksin aikaa edes joskus, vaikka vauvan kanssa oleminen ahdistaa.

4. päivä

Poing poing naps naps krooh. Kssiiih kssäähs.

Eerika paistaa lättyjä, josta tulee ksiih. Minä pompin ja teen isiblogia, josta tulee poing naps. Ja nyt näyttää vauva nukahtaneen josta krooh. Onomatopoeettinen aloitus tällä blogimerkinnällä.

Tänään on saanut vähän levätä, jos kohta vauva on ollut liinassakin. Lauralla on selkä kovin kipeä, toivottavasti paranee huomiseksi. Ei ole imuroitu ja se on hyvä juttu se. Vielä kun tuo rouva olisi huomennakin imuroimatta ja säästäisi selkäänsä.

Vauva osaa kääntyä. Se tuli huomattua jo metsässä (isompi muks, n. 30 cm pudotusta) ja tänään ihan tasaisella pöydällä (pienempi muks). Missähän vaiheessa se oppii kääntymään niin että pää ei kopahda?

5. päivä, maanantai

Näitä päiviä. Olin kotona ja pidin lomapäivän kun Lauran selkää yritin säästää ja pomputin Ollia itse. Ja työpostissa oli meili, että kone rikki apua luento tiistaina helpmeee paniikki. Postin aikaleima kello puoli kaksi yöllä... Toivottavasti kollegat saivat koneen kasaan. Ellei, on huomenna hommaa.

Oli Olli tänään kyllä jonkin aikaa hiljaakin. Jopa vaunuissa niin pitkään että kävelin toista kilometriä. Melkein jo saatoin kuvitella miltä tuntuu niistä mainosten pehmoiseistä jotka onnellisina työntävät lasta vaunuissa jossain puistossa auringon paistaessa, ja viheltelevät tyytyväisinä. No, en minä kyllä oikeastaan osaa viheltääkään.

6. päivä

Vähemmän huutoa kuin aiemmin.

Koulun vanhempainilta oli - eipä juuri iloa kun kävelin ulkona Olli liinassa. Vähän aikaa sentään ehdin kuulla mitä puhuttiin.

Uusi keksintö: ilmapallo. Heliumpallon kun kiinnitti narulla Ollin jalkaan, niin jo vain oli lapsi aika pitkään tyytyväinen ja ihmetteli asiaa.

Loppuviikoksi otin lomaa. Pitää kai olla irti työasioista. Laura väittää että minulla on luterilaisempi työmoraali kuin luterilaisilla. Tiedä sitten, en kylläkään osaa oikein erotella työtä ja muuta. Istun koneella suuren osan päivää, osa tästä kulkee palkkatyön nimellä.

7. päivä

Keskiviikko, eli Olli on N viikkoa vanha. Lienee N=10, mutta hirvistys, enpä ole siitä varma. Syntymäpäivät ja sellaiset eivät ole kyllä muutenkaan vahvin lajini. Vinkki muille miehille: jos ei joskus muista vaimon syntymäpäivää, mutta kissojen kylläkin, ei viimeksimainittua faktaa kannata kertoa. (Muistan kyllä n. 15 salasanaa, ja opettelin taannoin jaksollisen järjestelmän 4. jakson ulkoa kun Laura väitti etten muista mitään. Eli muistan siis jotain!)

Ostimme tänään sellaisen kaarihärvelin, jossa on matto ja sen päällä pari kaarta joista roikkuu leluja. Jonkin aikaa Olli siinä jaksoi ollakin, mutten sitten tiedä johtuiko se härvelistä. On tuo muutenkin tänään ollut vähemmän huutavainen kuin yleensä.

Lomapäivä, ja siivottiin makuuhuonetta ja keittiötä. Ja sain polkupyöräni korjattua, kait.

Pääpostissa kävimme, ja siellä yksi postihenkilö totesi että onpa ii-ha-na vauva ja oikein ihmetteli Ollia. Hauskoja sellaiset tyypit; siihen onkin jo tottunut että liinaa katsoessa ihmiset hymyilevät.

8. päivä

Ilon ja riemun päivä!

Ensiksi sain Ollin liinaan ihan itse, siis niin että Olli nukahti sen jälkeen. Tästä sopii riemuita vähän samaan tapaan kuin kirjoitusten jälkeen ruotsin C oli isompi ylpeyden aihe kuin matematiikan L. Kätevyydestä antaa kuvan keskustelu saunan jälkeen: Laura sanoi että hienoa, sait tuon bodyn päälle, ja vastasin että eikun Eerika sai... seitsenvuotias on minua kätevämpi.

Toiseksi ja isompana, Olli on ollut hiljaa. Onkohan se sairas? Ellei, niin miksei se huuda? Oli tunnin ihan vain maate, ja toisen tunnin kaarihärvelissä ja saunassa oli tyytyväinen kun vain joku oli pesuhuoneessa kaverina. Nyt vielä kruunasi kaiken n. kolmen minuutin hytkytyksen jälkeinen nukahdus syliin, ilman liinaa siis.

9. päivä

Ellei ihan eilisen veroinen päivä, niin hiljainen kuitenkin. Oltiin jopa syömässä illalla ja Olli oli melkein koko ajan tyytyväisenä kopassa.

Eerika lähti isomummulle. Monta mummua, monta syliä, tyytyväinen lapsi. Ja ehkä tyytyväiset vanhemmatkin, onpa aikaa rötviä vähän kun talo on jotakuinkin siisti ja Olli ehkä nukkuu.

(Aasinsiltakappale) Aamulla oli hammaslääkäri molemmilla. Meinasin unohtaa koko jutun. Pitäisi aina katsoa meilit heti aamulla ja laittaa itselleen ajastettu sähköposti tällaisista. Ajastushan onnistuu helposti at-komennolla, ja sen käytöstä olen kirjoittanut ohjeen, jota kukaan ei ole vielä kommentoinut. Ihmisiä kiinnostaa enemmän joku vauva kuin at ja cron. Kummallista se. (Saankohan tästä kappaleesta jonkin noloin aasinsilta 2005 -palkinnon?)

10. päivä

Kaijakoopäivä eli niin kaunis on hiljaisuus. Vauva nukkuu, liinassa ei ole ollut yhtään tänään. Kumminsa kävivät, siivottiin vähän, käytiin kävelyllä vaunujen kera, tehtiin ruokaakin. Muu-uukavaa. Taivaskin on ihan sininen ja kirkas.

Olen siivonnut sähköpostejani. "meneköy vin tösä". Eli Eerikalle tehtiin tuossa kuukausi sitten oma webmail-tili jolla tuo nyt harjoittelee. Kyllä se siitä - tosin "meneekö hyvin töissä" on vielä hiukan hakusessa. Vielä kun lapsi oppisi että pitkät sanat koostuvat silti samoista tavuista, tällä hetkellä kun kommentti on että ää-ää-byää-pitkäsana.

11. päivä

Hyvä päivä taas. Oltiin geokätköilemässä, ja vauva oli siksi liinassa. Ei siis tiedä olisiko tuo muutenkin ollut tyytyväinen aamupäivällä. Iltapäivällä huusi kyllä pari kertaa kaarella, mutta rauhoittui nopeasti. Taivaskin oli ihanan sininen - tosin ehkä sen huomaa vain silloin kun ei huudeta...

Kakkapäivä, ja kakka haisi tavallista pahemmalta. Heikko viite, mutta ehkä huudon syy liittyy jotenkin ruuansulatukseen. Toisaalta ruoka on kyllä aina samaa: äidinmaitoa aamupalaksi, äidinmaitoa välipalaksi, äidinmaitoa lounaaksi, pistepistepiste, äidinmaitoa yöpalaksi.

Hmm... miksi paska haisee? Kusen haju tulee lähinnä ammoniakista, joka taas arvatenkin syntyy virtsa-aineesta (Joka muuten oli vuonna 1828 ensimmäinen orgaaninen molekyyli, joka syntetisoitiin epäorgaanisista lähtöaineista. (Eli kemisti teki kusta ja se sitten on kemian historian tärkeimpiä rajapyykkejä!)). Tästä voisi varmaan päätellä jotain jos tietäisi, tai sitten ei.

12. päivä, maanantai

Hiljaista, aah. Työteho paranee koliikin loppumisesta paaaljon enemmän kuin millään uudella palkkausjärjestelmällä.

Hiiden liina. En saa sitä oikein. Olli kyllä on liinassa, mutta jotenkin ihan väärin ja kierossa.

Laura oli magnettikuvauksessa. Ei merkittäviä löytöjä. Hiisi vieköön, tietäisi edes mikä on niskasäryn syy. Onneksi särky on nyt paljon pienempää.

13. päivä

Ähmyt. Vähän huutoa illemmalla. Kun ei alkaisi taas! Arghs!

Laitos suorittaa self.clone -operaatiota. Eilen kuulin taas yhdestä joka jää pian äitiyslomalle.

14. päivä

Rauhallista ja leppoista. Työteho tuntuu palanneen taas, ja nyt on ilta ja Laura lypsää ja kohta syön sieniä. Eerika on poissa, mummulla. Ja ihme: Olli nukahti kaarihärveliin! Siinä vain oli ja pähki jotain ja sitten huomasin että on silmät kiinni hymy huulilla. Päivällä tuo kuulemma oli nukahtanut vaunuihin.

Sieniä, isomummun eli siis Lauran isoäidin Eerikan kanssa poimimia. Jos olisi maailman paras isoanoppi -kisa, olisivat suppilovahverot hyvä syy mitalisijoihin.

Mieli on muutenkin mainio. Olin hammaslääkärissä eikä se sattunut, vaikka pienenä aina sattui. Voisin kohta tehdä pienen kävelyn syyssateessa, ja sitäpaitsi pakana on taas tyytyväinen kun eroakirkosta.fi on huomenna monessa lehdessä.

15. päivä

Kakkasi päälle. Istuin koneella, Olli sylissä polvien päällä. Ähki mutta hymyili, kakka haisi. Ajattelin että kakatkoon loppuun, pesen sitten. Muuten hyvä, mutta kun kakkaa tuli housunpunteista.

Lapsi liikkuu. Osaa kääntyä selältä kyljelle, ja tykkää liikuttaa jalkoja jotenkin ikäänkuin yrittäisi taputtaa jalkapohjilla.

16. päivä

Äh. Huutoa. Ei hirmuista tosin, mutta tilane heikkenee taas hiljalleen, joka päivä tulee vähän lisää ääntä.

Ensi viikolla tuo jo täyttää kolme kuukautta. Ei oikeastaan yhtään tunnu siltä että tässä on mennyt jo kolme kuukautta. Toisaalta keskimäärin aika tuntuu oikealta: synnytyksestä on jo mielikuva tapahtumana joka sattui silloin joskus aikanaan, menneinä vuosina.

17. päivä

Huutoa - enemmän vai vähemmän kuin eilen, sitä en osaa sanoa. Laura kävi Eerikan kanssa katsomassa elokuvaa. Pärjäsin jotenkin Ollin kanssa, sain syötettyä ja nukkumaankin. Hyvä minä.

Kirjallinen päivä. Paitsi että kirjoitin yleisönosastolle ja tein pääsihteerin palstan Vapaa Ajattelijaan, keksin myös sadun:

Olipa kerran kaksi pientä näkymätöntä peikkoa. Ensimmäisen nimi oli Är ja toisen nimi oli Mur. Peikoilla on kummallakin laatikko ja laatikossa kello, kynä ja paperia; miksi, se selviää sadussa myöhemmin.

Kun Ville ja Kalle huhuilevat toisiaan, kuulostaa se tältä: "Ville! Kalle!". Peikkojen huhulu kuulosti sen sijaan tältä: "Är! Mur!". Siksipä peikkoja kutsuttiinkin nimellä ärmurpeikot.

Peikkojen työnä oli suututtaa pieni Eerika-tyttö. Tätä varten peikoilla oli pieniä kiukkupiikkejä. Niillä kun tökki Eerikaa, niin jo vain kuului "En syö!" tai "Minä määrään mitä minä puen!". Vallankin silloin kun Eerika meni meloniasentoon, kyynärpäät niin että meloni olisi mahtunut kumpaankin kainaloon, olivat Är ja Mur tyytyväisiä. Silloin ne katsoivat toisiaan ja huusivat yhteen ääneen "ärmur!".

Toisinaan Eerika kyllä vaikutti kovin iloiselta. Silloin peikkojen työ oli vaikeaa: vaikka miten tökki ei Eerika suuttunut. Vaan peikoilla oli kellot, joista katsoa aika, sekä kynä ja paperia muistiinpanoja varten. Är mittasi Eerikan syömistä ja Mur mittasin Eerikan nukkumista.

Joskus peikot yhdessä katsoivat papereitaan. Varsinkin kun Är katsoi että viimeisestä ruuasta on jo monta tuntia, ja Mur sanoi että päiväunia ei ole nukuttu pitkään aikaan, varsinkin silloin peikot ilahtuivat. Ne hymyilivät ja hakivat kiukkupiikit ja kohta kuului taas "Te olette ihan tyhmiä, minä muutan mummulle!".

Peikot osasivat myös kuiskutella vanhemmille. Är kuiskasi "Kyllä Eerika jaksaa ilman puuroa" ja Mur kuiskasi "Ei sen vielä tarvitse nukkua". Joskus vanhemmat uskoivat peikkojen kuiskuttelua, ja silloin Är ja Mur hymyilivät ja tökkivät.

* * *

Eräänä talvisena päivänä Eerika tuntui vallan luonnottoman kiltiltä. Eerika oli herännyt aikaisin, eikä silti kiukustunut. Är ja Mur tökkivät, mutta Eerika vain hymyili oudosti.

Sitten taloon tuli monta ihmistä. Ja vielä oudompaa, perheen äiti teki kakun ja laittoi siihen seitsemän kynttilää. Är lähti kertomaan asiasta Murrille. Mur vain hymyili ja sanoi että pian Eerika menee kouluun. "Mikä se semmoinen koulu on?", kysyi Är ihmeissään.

Mur selitti, että vielä pitää odottaa, mutta kun syksyllä lapset taas menevät kouluun, menee Eerika mukana. Eerikasta tulee ekaluokkalainen. Är näytti edelleen kysyvältä, ja kysyi mitä iloa siitä on.

Mur kertoi, että ekaluokkalaiset yleensä väsyvät koulussa. Ja silloin heitä on helppo piikittää, äkkiä suuttuu väsynyt lapsi. Nyt Är ymmärsi.

Koko pitkän kevään ja vielä kesän Är ja Mur valittivat kovaa työtään, vallan mahdottomasti piti tökkiä jotta Eerikan sai melonikainaloksi. Mutta edessä oli lupaus paremmasta.

Ja niin kävi, että Murrin ennustus oli oikeassa. Tuli syksy, Eerika meni kouluun, ja oli usein väsynyt. Är ja Mur olivat melkein joka päivä valmiina piikkeineen, ja usein kuului taas "En varmana siivoa!" ja "Minä en halua!".

* * *

Se oli sen pituinen tarina. Är ja Mur jatkoivat elämäänsä, ja saavat tänä päivänäkin yleensä hymyillä tyytyväisenä.

18. päivä

Dinosaurusten häviämisestä on monenlaisia teorioita, joista ufoselitystenkin yli loistaa "muinaismaailmantuska". Teorian mukaan dinot kyllästyivät muinaiseen synkkään maailmaansa ja tekivät joukkoitsemurhan. Jos noin kumminkin on tapahtunut, lienevät dinosaurukset valittaneet tylsyyttään jotakuinkin samalla äänellä kuin Olli valittaa märkää vaippaa tai jotain.

Tänään tuo on huutanut kohtuullisen vähän, mutta ainoastaan koska on nukkunut suurimman osan aikaa.

Olli osaa tarttua tavaroihin. Jotenkin ainakin, ja selvästi on kiinnostunut saamaan jotain käteensä. Onnistuu menemään ikäänkuin ryömien jonkun sentin eteenpäin kun on kaarihärvelissä ja saa tukea sen reunasta.

Ja huuto kuuluu... josko ottaisin liinaan ja lähtisin kävelylle. Sadekin tuntuu tauonneen.

19. päivä, maanantai

Laura oli Ollin kanssa poissa illalla. Eerika totesi ensin että tehdään isä PITKÄ pyörälenkki. Näki sitten yläkerran muksun ikkunasta, ja totesi ettei tehdäkään. Hmmm... tiedä oikein pitäisikö tuo joskus ihan komentaa olemaan kanssani, kun tahtoo isipula iskeä sitten iltaisin.

Äh, Olli on kuulemma huutanut koko päivän. Nyt nukkuu parvekkeella. Ei hyvä, Lauran selkä ei juuri kanniskelua kestä.

Töissä kysyttiin jostain kannettavasta, että missä paperit. Tajusin että pari viikkoa on sellaista joiden aikana olen voinut tehdä hankintapaperit ja autuaasti unohtaa koko jutun. Puf, ei saisi olla väsyneenä töissä. Homma menettelisi kun kaikki hoituisi meilillä, mutta onnetonta kun välissä soittaa joku. Meilistä jää aina kopio talteen joten voi tarkistaa mitä on tehnyt.

EU:lta tulee jotain tiedonmuruja ihan pian. Sitten tietää taas paremmin miten hoituvat työkuviot ensi vuonna. Tutkimuksen kannalta laitos on kyllä menettänyt rajusti jo nyt: ainakin kahdesta tutkimusryhmästä on puolet lähtenyt tai lähdössä, eikä uusi tutkija ole mikään tiili jonka voi ostaa lähimmästä kaupasta ja sijoittaa paikalleen seinään. Plenware noita eniten vetää, muuallekin tosin ollaan siirrytty.

20. päivä

Joku on juottanut Ollille liikaa kahvia! Se sen täytyy olla! Ensin se huutaa kun ei saa unta, ja jos se on hiljaa niin sohii ja tohottaa jotenkin erityisen pontevasti, ihan kuin minäkin kun koko pannullinen on mennyt. Ja nyt se ei tunnu rauhoittuvan millään, ei edes liinaan.

Juttelin töissä tänään toisen nörtin kanssa. Vauvoista. Hämmentävää, vaikka noin periaatteessa tietää että on isä ja toisesta tulee ensi kuussa, silti tuntuu kummalta puhua vauvoista eikä esim. UDP- ja TCP-protokollien erosta.

Olli tarttuu aika pontevasti tavaroihin. Vetää ja riipii sormiakin melko lailla voimalla. Kynnet pitäisi kai leikata, kun tuo raapii.

21. päivä

Kehitys hidastuu, tai siis normalisoituu jotenkin. Pitäisikö vähentää isiblogin päivitystahtia, kun tuo vauva useammin tekee sitä mitä edellisenäkin päivänä? Siis huutaa. Vaan nukahtipa taas, kun liinassa oli.

Loppukevennys: "Mut se on niin vanha ja rupunen, etteei siihen saa soittoääneksi Ollin itkua." Tuo oli Lauran kommentti kännykästä. Olisihan se soittoäänenä kieltämättä... realistinen.

22. päivä

Neuvola. Kuukaudessa painoa 800 grammaa ja pituutta pari senttiä, ts. pituuskasvu on jotenkin käsitettävä luku eikä painonkasvukaan enää vaikuta eksponentiaaliselta. Peräaukon yläpuolella fisteli, eli joku ihme kuoppa - näytetään lääkärille ensi kerralla.

Kolme kuukautta tasan. Että kolmen kuukauden koliikin pitäisi loppua, mutta eihän tämä tietysti noudata spesifikaatiota. Tosin huutaa se jo vähemmän. Äsken oli puolisen tuntia liinassa aivan hiljaa silmät möllöllään auki. Nyt laskin kaarihärveliin, kitisee. Päätän raporttini täältä Järvensivulta tähän.

23. päivä

Nukkui, outoa. Illalla olimme geokätköilemässä, Olli nukkui pari tuntia vaunuissa. Sitten piti käydä terveyskeskuksessa, kun Eerika kopautti silmänsä, ja Olli nukkui vaunuista autoon siirron ajan, terveyskeskuksessa ja taas autossa. Illalla vähän kitisi, nyt näyttää nukahtaneen liinaan.

Peili on kätevä. Sellainen on nykyään tietokoneen vieressä, että voi katsoa ovatko liinassa olevan vauvan silmät kiinni vai ei.

Olli repi sanomalehden. Oli sylissä pöydän vieressä ja otti lehdestä kiinni ja rutisti ja onnistui repimään aika hyvinkin lehteä.

24. päivä

Hyvin oli vauva. Kitisi aiheesta kyllä, kun oli märkä vaippa tai nälkä, vaan ei turhaan. Nukahtaminen illalla vaati liinaa, mutta vain hetken.

Ääntelee enemmän. Ei nyt ehkä jokeltelua, mutta jotain sellaista ääntä joka ei ole itkua.

Reaalimaailma-ahdistus. Tänään siivotessa tein jotain, en enää muista mitä, josta Laura taas sanoi että pitäisi muistaa. Mutta kun ei voi muistaa! Argsh! Tsiljoona asiaa on, jotka olisi hyvä muistaa ja jotka eivät ole "vastaa Y kun kysytään X" -formaattia vaan "kun asia X tapahtuu muista Y". Siihen ei vain pääkoppa taivu. Olisin kai minä ala-asteella tehnyt hienoja linnunpönttöjä jos osaisin, poimisin marjoja nopeasti jos sormet toimisivat, kulkisin lyhyitä reittejä jos osaisin olla eksymättä ja hoitaisin kotia hienosti ja tehokkaasti jos se minulta kävisi.

Jos perustaisi Reaalimaailma-ahdistuneet ry:n. Paitsi ei kai siihen liittyisi kuin nörttejä.

25. päivä

Päivä joka alkaa pekoniaamiaisella ei voi olla kovin huono, paitsi ehkä kolesteroliarvon kannalta. Eerika oli taas yhdellä mummulla päivän, ja muu perhe söi ja käyskenteli puistossa. Olli nukkui hyvin. Laura sanoo että Ollilla on kahden päivän rytmi, joka toinen päivä menee lähinnä nukkuen ja toinen sitten kukkuen.

Uusiosana päivälle: möllötöllömuutos. Kun vauva oli pieni, se lähinnä möllötti, oli jossain ja äänteli tai ei äännellyt ja vähän vänkyröi. Nyt se jo reippaasti töllöttää ja seuraa maailman menoa. Oikeastaan suurin osa valveillaoloajasta menee selvästi katsellen, niin että silmä seuraa jotain kohdetta.

26. päivä, maanantai

12 tunnin työpäivä piiitkästä aikaa. Eivät kaikki tee yliopistolla pyöreitä päiviä. Työpäivän takia ei Ollin kanssa sitten tullut oltua. Lauran mukaan "oli niinkuin vauvojen pitää olla". Hiljaa siis.

27. päivä

Tiistai eli vapaatoimistopäivä. Edellisestä käynnistä oli pari viikkoa, ja eräs muukin huomasi möllötöllömuutoksen.

Olli tarttui ensimmäistä kertaa minun nähteni selvästi tavaraan. Kaarihärvelissä oli roikkumassa soittorasia ja siihen Olli tarttui, sai jopa vedettyä sitä hiukan ja jotain ääntä. Jotenkin haussa on vielä homma, tarttumisrefleksi on automaaginen ja Ollin osuudeksi jää heilauttaa käsi oikeaan suuntaan. Se meni välissä ohi, mutta ainakin vauva jaksaa selvästi nostaa käsiään.

Laura osti eilen sellaisen kolminipsuttimen, kumisen jutun jonka päissä on koukut. Sillä saa vaipan pysymään paikallaan sen aikaa kun pukee housuja. Vehje on kätevä.

28. päivä

Aatemarkkinat. Laura kävi syömässä ja minä sen aikaa aatemarkkinoin vauva sylissä. Oli hassua pitää Ollia toisessa kädessä ja Pakanasanomia toisessa ja kysyä että "Kiinnostaako julkijumalaton julkaisu".

Sitten ihmiset tulivat katsomaan ja sanoivat että voooo-ooi miten söpö vauva. On jotenkin hassua olla sillä tavalla huomion keskipiste.

Ammuu. Laura lypsää itseään umpeen. Tai ei se oikeasti umpeen vaan yrittää vähentää maidontuloa ja aivan erityisesti tarkoitus ei ole saada Lauraa tiineeksi. Lehmät pitää lypsää umpeen että tiinehtyvät. (Johtuuko sana "tiine" siitä, että tavallinen lehmä on mahdottoman paksu aina, joten "paksuna" ei oikein toimi sanana?) Ylihuomenna on viimeinen lypsypäivä, sitten lypsykonekin viedään pois.

Olli kitisi taas. Tuntuu hiukan huonompaan suuntaan olevan tilanne menossa.

29. päivä

Laura oli illan poissa, tai pari tuntia mutta kumminkin. Lauran mukaan pärjään yksin vauvan kanssa, ja itse asiassa se pitää paikkansakin. Syöttäminen tuttipullosta on aika helppoa. Ongelma on lähinnä nälkä, joka vauvalla on justnytheti eikä esim. kolmen minuutin kuluttua. Maidon sulattaminen vie jokusen minuutin.

Vaan eipä kyllä mitään voi tehdä kun vauvaa katsoo. Ei ymmärrä miten Laura pystyy samaan aikaan jopa tekemään ruokaa.

Äiti tulee huomenna. Kuuskytä vee, sen kunniaksi sitten syömään ja teatteriin. Ja lauantaiksi Honkajoelle, jossa kaffeeta ja pullaa naapureille.

30. päivä

Onnea äiti! 60 vuotta, sen kunniaksi ruokaa (Antikassa, ergo annoskoko vähintäänkin riittävä ja makukin mainio) sekä teatteria (Hyvää syntymäpäivää Vivian!, sopi teemaan).

Olli oli kuulemma ollut kiltisti kun mummunsa hoiti. Nyt makoilee ja näyttää elämäänsä sangen tyytyväiseltä.

Siirry seuraavaan kuuhun.