5 SUOMENNOSTEN HAMLET

Tässä luvussa vertailen Hamletin viittä suomennosta, jotka ovat Paavo Cajanderin, Yrjö Jylhän, Lauri Siparin, Eeva-Liisa Mannerin ja Veijo Meren tekemiä. Cajanderin suomennos on hänen itsensä korjaaman toisen painoksen mukainen. Vanhimman ja uusimman käännöksen välillä on kulunut aikaa satakaksi vuotta. Siparin ja Mannerin käännökset ovat lyhennöksiä, mutta en käsittele lyhentämistä tai poistoja tässä, koska niitä on esitelty Aaltosen (1988, 97-98) tutkimuksessa. Mikään suomennos ei ole unohtunut: niin vanhinta kuin uusintakin myydään tämän kirjoittamisen aikaan kirjakaupoissa. Tarkastelen aluksi suomentajien lähdetekstejä, sitten suomennoksissa käytettyä mittaa. Kuvakieli ja monimerkityksisyys ovat kääntämisen ongelmia ja tyypillisiä Shakespearen kielelle. Näitä tarkastelen alaluvuissa 5.3 ja 5.4. Lopuksi vertailen käännöskatkelmien sananmuotoja ja pyrin osoittamaan käännösten vaikutusta toisiinsa.

5.1 Lähdeteksteinä käytetyt versiot

Käännökset antavat yleensä hyvin niukasti tietoja lähteistään. Lähdetekstin oletetaan olevan yksi, selvärajainen kokonaisuus. Näin ei asia kuitenkaan ole vanhempien tekstien suhteen: käsikirjoitus- tai varhaiset painetut versiot saattavat erota toisistaan melkoisesti, kuten Shakespearen näytelmien kohdalla. Myöskään Hamletin suomentajat eivät ole ilmoittaneet lähdetekstejään. Aaltonen olettaa, että Mannerin, Siparin ja Meren pohjautuvat toiseen kvarttoon, Q2:een (em., 97). Osoitan seuraavassa, että lähdetekstiä ei voi nimetä näin.

Rissanen (1971, 21) esittää, että Cajander ei osannut englantia, ja olisi siksi käyttänyt suomennoksensa pohjana alkutekstin ohella muita käännöksiä, ennen muuta ruotsinnoksia. Seuraava suomentaja, Jylhä, osasi englantia, mutta käytti myös ruotsin, saksan ja viron kielisiä käännöksiä tukenaan. Cajanderin ja Jylhän töiden vertailu osoittaa myös edellisen suuren vaikutuksen jälkimmäiseen. Tuntuu luonnolliselta olettaa, että kääntäjät ovat tunteneet aiemmat käännökset ja töiden lukeminen tekee sen ilmeiseksi - samanlaisiin tai samantapaisiin sana- ja rakennevalintoihin tuskin päädytään sattumalta. Mannerin ja Siparin lähdetekstin editiosta tai muista lähteistä, kuten käännöksistä, voi tehdä vain päätelmiä. Meri 1982, 5. tunnustaa alkusanoissaan velkansa Clas Zilliacukselle ja tämän ruotsinnokselle. Zilliacus (1983, 128) ilmoittaa päälähteekseen Q2:n, mutta sanoo käyttäneensä myös F:ta ja Q1:tä, tässä järjestyksessä.

Shakespearen näytelmien käännöksiä voi tuskin tehdä tuntematta tekstien kommentteja ja selityksiä. Koska eri editiot ovat ratkaisseet kvartto- ja folioversioiden ristiriitaisuuksia ja Shakespearen kielen vaikeuksia eri tavoin, voi käännöksen tulkinnassa nähdä edition vaikutuksen. Yksi Hamletin tekstikritiikin kiistoja koskee sanan pollax tulkintaa.Q1:ssä ja Q2:ssa lukee sleaded pollax , folio antaa muodon sledded Pollax. Editioissa tarjotaan kahta tulkintaa: Polacks ja poleaxe. Esimerkiksi Rylandin editiossa vuodelta 1947 on Polacks, samoin Lottin editiossa vuodelta 1968; Spencerin editiossa vuodelta 1980 on poleaxe.

Pollax siis tulkitaan joko puolalaisiksi tai sotakirveeksi. Sanan merkitys ei ole itsestään selvä eikä oikein avaudu kontekstistakaan. Lottin (1968, 4) tulkinta on seuraava:

". . . he beat the Poles in sledges (sledded) on the ice. -This must refer to some skirmish fought between the Danes and Poles on a frozen river or lake."
Polacks olisi siten horjuvan oikeinkirjoituskäytännön vuoksi voinut tulla muotoon pollax. Spencerin (1980, 209) mukaan kyseessä on pitkä sotakirves. Hän vetoaa toiseen Shakespearen näytelmään, Love's labour's lost, jonka ensimmäisessä kvarttoversiossa on sana polax, ja toisessa kvartossa ja foliossa sana pollax merkityksessä poleaxe, sotakirves. Edelleen hän vetoaa yhteyteen, jossa puhutaan kuumenneesta neuvottelusta (angry parle) Se on tilanne, johon ele (kirveen iskeminen jäähän) sopisi paremmin kuin toinen tulkinta. Vaikuttaa siltä, että sana sledded/sleaded on myös ongelmallinen. Puolalaisten kannattajat tulkitsevat sen sleigh- tai sledge-sanasta johdetuksi. Spencer tarjoaa myös sanaa sledge, joka on ainakin kaksimerkityksinen nykyään: joko reki tai moukari, joista jälkimmäinen merkitys viittaisi Spencerin toivomaan suuntaan.

Kyse on vain sanan erosta, mutta merkitys muuttuu melkoisesti ensimmäisen ja viimeisen suomennoksen välillä, kuten seuraavasta näkyy (lyhenteet osoittavat kääntäjät:

Cajander, Jylhä, Sipari ja Manner valitsevat puolalaiset, Meri sotakirveen, joka on selvästi myöhempien editioiden suosima tulkinta. Angry parle tulkitaan suomennoksissa eri tavoin, valitun tilanteen mukaan, muttei koskaan aivan tarkasti. Mannerin rikkoi Puolan aselevon ei saa tukea alkutekstistä, vaan pikemminkin suomentaja on hahmottanut tapahtuman mielessään ja kertonut sen uudelleen. Meren rauhanneuvotteluissa on myös enemmän kuin lähdeteksti sanoo. Viimeisen rivin huomautus, ęTis strange, viittaa haamuun, mutta Mannerin suomennoksessa vaikuttaa viittaavan valtuuskunnan pieksämiseen.

Cajanderin ja Jylhän, samoin kuin Mannerin ja Siparin suomennoksissa on vastaavuutta. Cajanderin rekijoukot on siirtynyt Jylhälle, rekiin piesty valtuuskunta Siparilta Mannerille. Tietysti on mahdollista olettaa Siparille ja Mannerille yhteinen lähde, nimittäin joku muun kielinen käännös, silti pidän sanavalinnan yhtäläisyyttä huomattavana. Rissanen (1971) osoittaa Cajanderin suoran vaikutuksen Jylhään.

Ensimmäisen näytöksen toisen kohtauksessa on Hamletin niin kutsuttu Niobe-monologi, joka alkaa seuraavasti:

Edellinen (sallied) on tulkittu kirjoitusvariantiksi sanasta sully, joka merkitsee pilata, tahrata, häpäistä, jälkimmäinen (solid) merkitsee kiinteää, lujaa. Nykyaikaiset editiot esittävät sallied-sanan muodossa sullied. Spencer on valinnut edellisen, Rylandsin ja Lottin editioissa on jälkimmäinen. Bowers (1956) esittelee molempien varianttien puolesta esitettyjä todisteita, päätyen kannattamaan sallied-sanaa, jota hän pitää sullied-sanan varhaisempana kirjoitusvarianttina, muun muassa koska Q2:ssa sallies on merkityksessä sullies (II, 1, 39). Spencerin (1980, 223) mukaan välittömässä lauseyhteydessä solid olisi mahdollinen, koska sen kontrasti sanaan melt [sulaa] olisi sopiva, toisaalta sallied kuvaa hyvin Hamletin ajatuksia lihan turmeluksesta ja liittyy hyvin näytelmän sairauksia ja pilaantumista ilmentävään sanastoon. Spencerin perustelut sullied-muodon valinnalle ovat huvittavatkin: hänen mukaansa solid ei ole mahdollinen, koska ensimmäinen Hamletin esittäjä, Richard Burbage, oli niin vankka mies, että sanan käyttö olisi muuttanut kohtauksen traagisesta koomiseksi. Suomentajat ovat kaikki valinneet merkityksen solid, siis folion tekstin mukaan. Tosin Mannerin suomennoksessa toteutuvat tavallaan molemmat tulkinnat: inhon tiukka.

Myös tässä katkelmassa on nähtävissä yhtäläisyys toisaalta Cajanderin ja Jylhän, toisaalta Siparin ja Mannerin välillä.

Muun muassa seuraavat kohdat puuttuvat Q2:sta, mutta ovat F:ssa, ja mukana varmaan lähes kaikissa editioissa. Ensinnäkin Hamletin, Rosencrantzin ja Guildensternin ensimmäisessä keskustelussa on F:ssa 30 riviä enemmän kuin Q2:ssa (II, 2, 239-69). Kaikki suomennokset noudattavat F:n tekstiä. Myös Poloniuksen ylistävä lausunto teatteriseurueen kyvyistä puuttuu Q2:sta. Kaikissa suomennoksissa se on mukana (ks. liite 1). Hamletin repliikki sisänäytelmän keskeytyessä (III, 2, 275: What, frighted with a false fire?), on vain F:ssa ja suomennoksissa. Poloniuksen repliikki "The Mobled Queen is good" (II, 2, 502) on samoin vain F:ssa ja suomennoksista Cajanderilla, Jylhällä ja Merellä.

Q1:stä Hamletin repliikkiin on ainakin tullut must take Q2:n ja F:n sanan mistake sijaan:

Suomennokset on tehty selvästi Q1:een luottaen, joskaan ne eivät ole sanatarkkoja. Cajander ja Manner kääntävät ajatuksen vastakkaiseksi: täytyminen muuttuu tahtomiseksi. Jylhä kehottaa toteamisen sijaan ja Sipari ja Meri tulkitsevat suomennokseensa sen, mitä Shakespearen on oletettu tarkoittavan, sillä esimerkiksi Lott (1968, 118) ja Spencer (1980, 285) toteavat Hamletin repliikin liittyvän avioliittoseremoniaan, jossa aviopuolisot Englannissa lupaavat ottaa toisensa "for better or worse, richer or poorer".

Hautausmaakohtauksessa Q1, Q2 ja F eroavat myös toisistaan. Q1:ssä kohtaus on lyhyempi, Q2:ssa ja F:ssa Hamletin ja haudankaivajan keskustelussa pääkallosta deiktisten pronominien käyttö on mielenkiintoinen: Hamletin kysymykseen kenen kallo oli, haudankaivaja vastaa käyttäen pronominia tämä (this skull), ja Hamlet jatkaa edelleen käyttäen samaa pronominia, this. Haudankaivajan seuraavassa repliikissä kalloon viitataan pronominilla tuo (that). Urkowitzin (1986, 61- 62) mukaan pronominien käyttö osoittaa, miten ja missä vaiheessa kallon on tarkoitettu siirtyvän haudankaivajalta Hamletille, siis ennen Hamletin kolmatta repliikkiä.

Yllä lainattu Spencerin editio käyttää Q2:n tekstiä, F:ssa haudankaivajan repliikissä toisto on seuraava: This same skull, sir, this same skull, sir, was Yorick's skull, the king's jester. (Em.) Kukaan suomentajista ei käännä pronominien vaihtoa Q2:n tai F:n mukaisesti. Cajanderin, Jylhän ja Mannerin suomennoksissa Hamlet ottaa näyttämöohjeen mukaan kallon vasta seuraavan (esimerkistä laskien neljännen) repliikkinsä aikana. Ei kumpikaan kvartoista eikä liioin folio sisällä tätä näyttämöohjetta. Se lienee editointitradition tuoma lisäys. Haudankaivajan toistoja lienee pidetty kirjoitusvirheinä tai muuten tarpeettomina - vain Meri kääntää ne Q2:n mukaan.

Missään Hamletin suomennoksessa ei ole käytetty yksinomaan Q2:ta lähdetekstinä. Suomennokset sisältävät kohtia molemmista kvartoista ja foliosta. Tulkinnoista päätellen kääntäjät eivät ole käyttäneet lähdetekstinä suoraan tai pelkästään Q1:n, Q2:n ja F:n näköispainoksia tai kopioita, vaan näistä tehtyjä editioita ja niiden sananselitystä. Lisäksi sanavalintojen perusteella on ilmeistä, että kääntäjät ovat tukeutuneet aikaisempiin suomennoksiin, erityisesti Jylhä Cajanderiin ja Manner Sipariin. Myös muunkielisten käännösten vaikutus on mahdollinen, joskin vaikeampi osoittaa.

Seuraavaan lukuun Takaisin nimiösivulle