Jari Aro

Kirja-arvio
Julkaistu Tiede & edistys lehden numerossa 2/1993, 183 - 184.


© Jari Aro

Sosiologia ja pyhä?

Tiina Arppe: Pyhän jäännökset. Ranskalaisia rajanylityksiä: Mauss, Bataille, Baudrillard. Tutkijaliitto, Helsinki 1992. 231 s.

Sosiologian suhde pyhään on hieman ambivalentti. Yhtäältä pyhän käsite on ollut sosiologiassa keskeinen ja tärkeä. Toisaalta sosiologiset kulttuurianalyysit nykyajasta ovat kärkkäästi toteamassa, että kaikki pyhä on häväisty ja kuollut.

Juuri kiinnostus pyhään ja uskonnollisuuteen oli 1800-luvulla - etnologiaa lukuun ottamatta - sosiologian erikoislaatuinen piirre. Sosiologeja eivät sinänsä kiehtoneet uskonnot tai pyhiksi koetut asiat ja ilmiöt. Pikemminkin pyhää käytettiin analyyttisenä perspektiivinä, jonka avulla tarkasteltiin ei-uskonnollisia ilmiöitä, kuten valtaa, yhteisöä ja persoonaa. Tässä mielessä pyhää tai uskonnollisuutta ei käsitelty psykologiassa, taloustieteessä tai politiikan tutkimuksessa, vaan niissä teoriat perustuivat esimerkiksi käsityksiin vaistoista, etujaan maksimoivasta yksilöstä, kilpailusta, sekulaarista suvereenisuudesta jne.

Tästä sosiologian kiinnostuksesta pyhää kohtaan lienee edelleenkin jäljellä vakaumus, että pyhä tai jonkinlainen moraalisuus on välttämätöntä yhteisön olemassaolon kannalta. Mikään yhteisö ei voi säilyä vain rationaalisen järjen ja yksilöllisten etujen maksimoinnin varassa. Pyhän paikka sosiologisessa ajattelussa on olla rationalismin vastapari.

Sosiologisen ajattelun suhde pyhään ei siis ollut propagoiva tai poleeminen, vaan alusta asti sekularisoitunut. Mutta samalla kun sosiologit omaksuivat analyyttisen näkemyksen pyhästä he myös sekularisoivat pyhän sosiologiassa: sosiologin puheessa pyhästä tulee helposti uskontoa ja uskonnosta maallisia instituutioita. Ja juuri tässä mielessä sosiologia väittää sekularisoitumista modernisoitumisen tendenssiksi. Välinpitämättömyys uskonnollisia kysymyksiä kohtaan kasvaa, uskonnollinen käyttäytyminen vähentyy ja uskonnollisten instituutioiden merkitys vähentyy.

Jos sekularisoitumistendenssi on tosi kuvaus modernisaatiosta, niin pyhän tutkiminen modernissa olisi alati tarpeettomampaa. Pyhä voisi olla vain antikvaarisesti kiinnostava. Vai onko kuitenkin niin, että pyhä edelleen on olemassa ja että se on tärkeä kategoria sosiologiassa ja tärkeä ilmiö kulttuurissamme?

Tiina Arppen tutkimus esittää itselleen juuri tuon kysymyksen. Mitä pyhälle on tapahtunut modernissa? Kirja on tutkimus ja tulkinta Marcel Maussin, Georges Bataillen ja Jean Baudrillardin - tavalla tai toisella - pyhää koskettelevista teorioista. Vaikka Arppen tutkimista teoreetikoista ainakin Bataille ja Baudrillard ovat syrjässä sosiologian valtavirrasta ja jopa enemmän tai vähemmän suoraan kiistävät olevansa sosiologeja, niin jonkinlaisen sekularisoitumiskertomuksen Arppe näidenkin pohjalta on kirjoittanut. Ehkä kirja on muistokirjoitus?

Pyhä on kirjan kokoava teema, jonka lävitse Arppe katsoo Maussia, Bataillea ja Baudrillardia. Lopputulos ei ole eikä voikaan olla yhtenäinen, sillä nämä kolme eivät ole käsitelleet pyhää samalla tavalla ja samoissa yhteyksissä. Pikemminkin tutkimus osoittaa, miten pyhä muuttaa muotoaan. Arppe joutuu jäljittämään Bataillen ja Baudrillardin käsitteistöstä elementit, jotka vastaavat Maussin pyhän käsitettä. Toisaalta kohteiksi valittujen teoreetikkojen erilaisuuttakin on turha korostaa, sillä Bataille ja Baudrillard, jotka muutoin eivät suuremmin dokumentoi vaikutteitaan, viittaavat harvinaisen selvästi Maussiin. Molemmat ovat tehneet erityisesti radikaaleja uudelleentulkintoja Maussin lahjanvaihtoteoriasta.

Tietyllä tavalla kirja on myös genealogia, jossa osoitetaan erään ranskalaisen sosiologisen ajatusperinteen kehitys alkuisä Durkheimista nykypäivään. Mauss on lenkki Durkheimin ja Bataillen välillä. Baudrillard polveutuu Bataillesta. Sosiologian teorian kannalta juoni kulkee siten, että Mauss ensin omaksuu Durkheimin ajatuksen siitä, että yhteisö on pyhä. Myöhemmässä tutkimuksessaan hän sitten irtautuu tästä kannasta. Durkheimille ajatus yhteisön ja pyhän identtisyydestä oli traumaattinen, koska hän näki yhteisön aseman olevan uhattuna modernissa. Samalla tämä merkitsi hänelle siis pyhän aseman uhanalaisuutta. Koska Maussille, Bataillelle ja Baudrillardille yhteisön ja pyhyyden identtisyys ei ole samalla tavalla selvä, on pyhää etsittävä jostain muualta.

Yksi tutkimuksen tulos onkin, että pyhä on vaikeasti käsitteellistettävä tutkimuskohde. Pyhä ei ole jokin objekti, jonka sosiologia voisi ottaa haltuunsa välineillään. Pyhä näyttää pakenevan kaikkia objektivoivia käsitteellistämisyrityksiä.

Tämän toteamisen jälkeen hyvin luonteva ratkaisu Arppelle onkin siirtää oma tarkastelunsa diskursiiviselle tasolle. Hän palauttaa pyhää koskevat kysymykset diskurssia koskeviksi kysymyksiksi. "Mitä pyhälle on tapahtunut modernissa?" kääntyy kysymykseksi "miten pyhä näyttäytyy pyhää tarkastelevissa diskursseissa?". Tiina Arppe ei olisi taitavasti ranskalaisen jälkistrukturalismin vaikutteita soveltava tutkija, jos hän ei käsittelisi pyhää pyhää käsittelevissä diskursseissa.

Ylijäämän, supplementin tai heterologisen käsitteellä on kirjassa keskeinen sija. Erityisesti pyhä näyttää olevan sellainen diskurssin objekti, joka sisältää aina jonkin ylijäämän tai elementin, joka ei sovi täydellisesti diskurssin sisään tai sen osaksi, vaan ristiriitaisuutena hajottaa ja tuhoaa diskurssia sisältä päin. Kaikki Arppen käsittelemät diskurssit ovat tavalla tai toisella epäonnistuneet yrityksessään täydellisesti määritellä ja hallita pyhää. Pyhä on sellainen diskurssin objekti, joka ei jäännöksettä sovi diskurssiin, vaan juuri ylijäämänä alkaa hajottaa diskurssia.

Arppe siis ajattelee, että nimenomaan pyhää käsittelevissä diskursseissa on näitä diskursseja korruptoiva ylijäämä. Vai onko kaikissa diskursseissa tämä ominaisuus? Ajatus tulee mieleen silloin, kun Arppe siteeraa Lévi-Straussin kritiikkiä Maussin manan käsitettä kohtaan.

Lévi-Strauss väittää manan olevan vain Maussin teoriassa "salaperäinen ja mystinen voima". "Lévi-Straussin mielestä selitystä manalle ei tulekaan hakea reaalisen vaan ajattelun alueelta, symbolisen ajattelun relationaalisesta luonteesta. (...) Lévi-Straussin mukaan kielelle on ominaista jatkuva epätasapaino signifioijien ja signifioitujen välillä: edellisiä on aina enemmän kuin jälkimmäisiä. Ilmaisujen ylijäämä muodostaa eräänlaisen 'täydentävän osajoukon', jota ihminen käyttää pyrkimyksessään ymmärtää maailmaa. Lévi-Strauss tulkitseekin manan kuvatun kaltaiseksi 'kelluvaksi ilmaisuksi', jonka yksinomaisena tehtävänä on kuroa umpeen ilmaisun ja sisällön välinen kuilu. Mana on tietoinen ilmaus semanttiselle funktiolle, joka tekee mahdolliseksi symbolisen ajattelun jatkumisen huolimatta siihen sisältyvästä ristiriidasta. Se on itse pelkkä muoto ja voi siksi ottaa kantaakseen minkä tahansa symbolisen sisällön. Mana ilmaisee merkityspuutetta ja täydentävän symbolisen sisällön välttämättömyyttä. Se tarkoittaa kaikkea mahdollista eikä toisaalta mitään. Se on puhtaassa tilassa oleva symboli, 'symbolinen nolla-arvo'." (s. 28)

Kokeillaan. Vaihdetaan sosiologia symbolisen tilalle ja pyhä manan tilalle: Pyhä on vain (sosiologien - JA) ajattelussa salaperäinen ja mystinen voima. Pyhä on tietoinen ilmaus semanttiselle funktiolle, joka tekee mahdolliseksi sosiologisen ajattelun jatkumisen huolimatta siihen sisältyvästä ristiriidasta. Pyhä on itse pelkkä muoto ja voi siksi ottaa kantaakseen minkä tahansa sosiologisen sisällön. Pyhä ilmaisee merkityspuutetta ja täydentävän sosiologisen sisällön välttämättömyyttä. Se tarkoittaa kaikkea mahdollista eikä toisaalta mitään. Se on puhtaassa tilassa oleva sosiologinen objekti, "sosiologinen nolla-arvo".

Kuvaus tuntuu osuvalta, juuri näin sosiologia käyttää pyhän käsitettä. Pyhä on sopiva väline selittämään arvoja, mutta sentimenttinä, tahtomuksina ja uskomuksina sekin olisi oikeastaan selitettävä. Kuvaus näyttää myös muuttuvan ironiseksi tai parodioivaksi. Pyhä - tai durkheimilaisesti sosiaalinen - ei selitä mitään, ja jää mystiseksi. Se on täydellinen ylijäämä?

Pyhän jäännökset ei ole ainoastaan omaperäinen pyhää käsittelevä tutkimus. Sille on varmasti käyttöä vaativana johdantona ja tulkintana Maussin, Bataillen ja Baudrillardin tuotantoon. Tähän tarkoitukseen se sopii hyvin, sillä Arppe esittelee kattavasti kunkin kirjoittajan tuotannon päävaiheet.


JAro

Valid HTML 4.0!